4
Olisi kohtuutonta leimata Esim. Esan tekijä vain nokkelien tokaisujen tai (jos lainaamme Kristian Blombergin termiä) ”kieleenjuolahdusten” perusteella. Toisaalta minkäs sille mahtaa, jos yksittäinen, kaikista yhteyksistään irrotettu lausahdus pysäyttää ja saa mielemme ahkeroimaan:

”Olen liian typerä ulkomaailmaan.”

Tämä siis myönnytyksenä runoilijalta, joka melkein ohjelmallisesti välttää kaikkea vähänkin keskeislyyrisyyteen vivahtavaa. Eli mitä tarkoittaa ”liian typerä” (jonka jälleen haluaa lukea muotoon ”liian fiksu”)? Ja ennen muuta, missä ihmeessä on ”ulkomaailma” (vrt. ”ulkomaat” tai ”ulkoilma”)? Ja vielä: Mikä on se johtopäätös, joka tästä väitelauseesta tulisi tehdä? Vastausta ei ole, sillä runo harvoin on johtopäätösten tekoa, suoraa hyödyn tavoittelua. Mieli ei pysty siihen mihin kieli pystyy.

Jos virittyy Tavin aaltopituudelle, tällaiset kielen tarjoamat hedelmälliset väärinluennat odottavat löytäjäänsä kaikkialla. Tai niin ainakin luulisi. Ajan Pasilan läpi töistä kotiin, kun tienviereltä osuu silmiin rakennusyhtiön mainostaulu, jossa kerrotaan aivan tv-studion kylkeen rakennettavasta uudiskohteesta. Tulevan taloyhtiön nimi saa ajatukset liikkeelle: ”Juontajassa asuu tyytyväinen perhe” tai vähän pakotetummin ”Meissä kaikissa asuu pieni juontaja”. Otan nämä laimeat banaliteetit esille, koska Tavin neronleimausten rinnalle asetettuna ne kertovat, kuinka hienovaraisista valinnoista on kysymys. Vain paras kelpaa, ja parasta on vain sellainen, joka on käynyt täydellisesti runoilijan päänsisäisen myllyn lävitse ja irronnut omaksi, vastaansanomattomaksi todellisuudekseen. Miten olisi ”Juontajan saa kolmen prosentin Corolla”? Hyvä yritys, mutta ei helkkarissa.

Tämä nolo syrjähyppy on perusteltua sen seikan korostamiseksi, että kielen monimielisyyteen ja jatkuviin kommelluksiin perustuvat kiteytymät eivät ole näiden runojen perimmäisin tavoite. Ne johtuvat jostakin, ja ne johtavat johonkin muuhun, aina eteenpäin. Kieli ei seisahdu ihastelemaan omaa erinomaisuuttaan. Se ei tee sitä, koska sen luonne on liikkuva, ja mikä tärkeintä, se on koko ajan kosketuksissa kaikkeen ympärillä olevaan.