6
Kolmannessa osastossa palataan jälleen esineisiin. Osaston nimi on ”Toisia esineitä”, jolla ikään kuin vahvistetaan, että kyse on runoilijan luomuksista, esineistä joilla on tutut nimet mutta joilla on tosiasiallinen vastineensa ainoastaan runoilijan mielikuvituksessa. Siirrytään nimeämisen tasolta toiminnan ja tekemisen tasolle. Kivi ei ole enää pelkkä kivi, vaan kaikki se mitä siihen potentiaalisesti sisältyy. Esineen nimi, substantiivi, on myös verbi.

Runossa nimeltä ”Tuulen selaama kirja” ollaan jo täysin runoilijan armoilla. Hänen ei tarvitse kuin kehottaa lukijaansa katsomaan, ja katso, reaalimaailma muuttuu kuin taikaiskusta surrealistisiksi näyiksi. Muistutus tulee saman tien: ”Kaikki on kuvauksen takaista, vertauksen takaista ja toista.” Ja tottapa hyvinkin, samaa ”paljaaksi kaluttua kuvitelmaa” on myös lukija. Kehittelyä jatketaan seuraavissa runoissa, joista ensimmäisen nimi on ”Kuvaus siitä mitä ei ole” ja toisen ”Sateenkaari”. Jälkimmäinen toteaa, ettei sen päästä löydy mitään arvokasta, ja jos sieltä aarteita löytyykin, ”sinun on keksittävä ne itse”. Seuraavassa runossa nimeltä ”Silta” viitataan ohimennen Man Rayn teokseen ”Cadeau”, jossa silitysraudan pohjaan on kiinnitetty rivi nauloja. Teos itse on passiivinen, mutta mieli osaa täydentää sen, vaikka meillä ei olisikaan suoranaista kokemusta siitä, miltä nauloilla silittäminen tuntuu. Tässä on kuvan voima. Osaston viimeisessä runossa Salmela ojentaa lukijalleen ”Silmän lautasella”, analyysin tempusta ja siitä miten se tehdään: ”Avaan ja näytän, ettei sen sisällä ole muuta kuin tämä pimeän huoneen altis tyhjyys, joka on valmis täyttymään kuvilla ja kuvitelmilla.” Runoilijan valta on mahtava, mutta sitäkin mahtavampi on lukijan mielikuvitus, jonne edellisen valta ei yllä.