Henriikka Tavi: Esim. Esa. Teos 2007.

1
Millainen on ihminen, joka kirjoittaa runoja? Hullu se, joka yrittää vastata. Tai ryhtyy tekemään johtopäätöksiä pelkän tekstin perusteella. Houkutus on kuitenkin suuri. Tekee muistiinpanoja, muttei saa selvää omasta käsialastaan. Saa selvää käsialastaan, muttei muista mihin muistiinpano liittyy. Kuulee väärin. Ymmärtää väärin. Kuulee valikoidusti. Keskittyy moneen asiaan yhtä aikaa. Omaa vaikeuksia keskittyä ylipäänsä mihinkään. Oma pää toimii nopeammin kuin muiden. Oma pää työskentelee eri tavalla kuin muiden. Takertuu yksityiskohtiin, kun pitäisi keskittyä suuriin linjoihin. Ajattelee kokonaisuutta, kun pitäisi poimia detaljeja. Ajattelee, että kieli näyttää selvältä, yksiselitteiseltä ja loogiselta. Tietää kokemuksesta, ettei niin ole. Ja niin edelleen.

Henriikka Tavin esikoiskokoelman ensi riveiltä lähtien käy selväksi, että yritykset hallita kieltä osoittautuvat epätoivoiseksi pyrinnöksi. Kielellä on takataskussaan aina uusia yllätyksiä. Niihin on mahdoton varautua. Yksinkertaisimmankin viestin välittämiseen sisältyy odottamattomia, ylipääsemättömiä vaikeuksia. Kielen suhteen saa varautua mihin tahansa. Tavi aloittaa:

Meitä oli useimmiten liikaa
esimerkiksi jätetyt minuutit.

Seitsemän epärunollista sanaa, mitäänsanomaton verbi. Ketkä me? Miten niin useimmiten? Liikaa verrattuna mihin? Siis esim. minuutit? Vai minuutit, jotka oli jätetty esimerkin vuoksi? Kello toki voi jätättää, mutta miten minuutteja jätetään? Rivien välissä ei ole pilkkua, joten kuuluvatko ne edes samaan ajatukseen? Me? Siis minuutit? Ja niin edelleen.

Tarkoitus lienee tehdä heti selväksi, että sisälukutaidosta ei ole apua. On vain hyväksyttävä annettuna, että viisari leikkaa kakkuun, ei kakkua. Siis viisari, ei esim. Mari. On sopeuduttava ajatukseen, että jos joku on menossa takaisin, hän on peruuntumassa. Näin ei kirjoiteta, mutta näinhän ihmiset puhuvat, käyttävät kieltä luonnollisissa, arkipäiväisissä tilanteissa. Näissä tilanteissa pää korjaa erehdykset, ja ajatus tulee ymmärretyksi. Mutta runoilija ei editoi; hän käyttää kaiken sellaisenaan, omiin tarkoituksiinsa. Sellainen on ihminen, joka kirjoittaa runoja.