4
Kolmas osasto alkaa ja päättyy kuvaan käsistä. Kuten edellä on jo todettu, kädet ovat tapa kokea ja koetella, mutta sen lisäksi ne ovat luomisen välineitä. Fyysisyys levittäytyy laajemmalle, raajoihin, kantapäihin, kasvoihin, suuhun, kitalakeen. Ihmisen mitta on myös avaruuden mitta.

Havaintojen tulkinta ja nimeäminen on enemmän tai vähemmän sattumanvaraista. Asiat ovat niin kuin niiden sovitaan olevan. Kuu on taivaankappale, mutta kokijan silmissä myös tulppa taivaan kannessa.

Osaston vinjettiruno alkaa: "Meren kylkiluusta veistetään kaksonen, mykkä lapsi puheliaalle auringolle." Paitsi että se on toisinto (tai toisinnon toisinto) luomistarinasta, se on myös luojan kuva: runoilija on tämä ylivilkkaalla mielikuvituksella varustettu, ihmettelevä olento, joka lukee näkemäänsä niin kuin tahtoo, vanhoista sopimuksista välittämättä tai uusia sopimuksia solmien.

Uusia sopimuksia syntyy kirjoittamalla. Esimerkiksi: "Avaa suu, sylkäise perhonen." Tämä on perustavaa laatua oleva havainto. Se ei perustu reaaliseen, vaan sisäiseen kokemukseen. Logiikka on sama kuin kivestä puhuttaessa. Runoilijalle ei riitä esineen nimeäminen, kivi. Sen olemus toteutuu vasta, kun se "lämmitellään eloon" kädessä ja kun sille keksitään funktio, heittäminen.

Eksyneitten valtakunnassa "eksyneitä" ovat ne, jotka pitäytyvät jo kertaalleen piirrettyihin karttoihin ja jotka eivät osaa tai halua ryhtyä tekemään tulkintoja sen topografiasta.