Marianna Kurtto: Eksyneitten valtakunta. WSOY 2006.

1
Teos alkaa isoilla väitteillä. Ensinnäkin otsikko Eksyneitten valtakunta vihjaa, että on olemassa oikea tie ja että maailmaa hallitsevat tuolta tieltä erehtyneet voimat. Toisaalta erehtyminen voi olla tahatonta. Eksyneet on eri asia kuin tietoisesti harhautetut. Nimi luo kuitenkin odotuksia. Luvassa lienee kuvauksia siitä, miten ja miksi valtakunnan asukkaat ovat eksyneet, ja toisaalta arvioita siitä, miten heidät saataisiin ohjatuksi takaisin oikealle polulle. Mutta nämä ovat vain jonkinlainen horisontti. Päämäärää ei anneta.

Toiseksi on motto, hieman epäröivä mutta väite joka tapauksessa: ”Toistaiseksi meidän on alistuttava toteamaan, että olemme ainoat elolliset maailmankaikkeudessa.” Se jos mikä on iso väite. Mutta miten päin se on ymmärrettävä, jää nähtäväksi. Avainsanoja ovat ”toistaiseksi” ja ”alistuttava”, mutta myös sitaatin lähteeksi mainittu, auktoriteetiltaan hieman huvittava ”Maat ja kansat: Karttakirja”. Kysymys kuuluu, ketkä meitä määrittelevät ja mitä siitä seuraa.

Alkusointu on lyöty, mutta se voi olla tahallisen harhauttava. Ainakaan sen mahtipontisuutta ei arvaisi tulkita yksioikoisesti. Epäilen vastahankaista asennetta annettuja totuuksia kohtaan, mutta myös huumoria.

Tasoittava palautus tulee ensimmäisessä runossa, joka ei ole enempää eikä vähempää kuin luomiskertomus. Ensin lyödään keppi hiekkaan: ”Siitä alkoi aika, pyramidit ja kaisloissa keikkuvat veneet, jono baariin.” Näin luodaan aika, mutta annetaan myös aikajänne ja sävy. Mitä tahansa on odotettavissa. Runon loppu toteaa monimielisesti: ”Se kuuluu ajan kuvaan.”