3
Jo mainittujen, katsetta ja luentaa ohjaavien graafisten elementtejen lisäksi Blomberg tarjoaa muitakin tekstin pinnasta ulos suuntaavia ehdotelmia. Toisaalta voi kysyä noin yleisemminkin, voiko runouttakaan enää lukea ilman, että mieleen juolahtaa ajatus jonkin yksittäisen sanan ja termin tai kokonaisen rivin googlettamisesta?

Yksi tällaisista houkuttimista tulee vastaan melkein heti. Muuan rivi päättyy, marginaalin tullessa vastaan, fragmenttiin: – ”Nyk

Google lienee (vielä) voimaton näin lyhykäisen tekstinpätkän paikantamiseen, mutta ei tarvinne odottaa kauankaan, kun sähköiseen lukualustaan liitetty automaattinen tekstinsyöttö alkaa tarjota vaihtoehtoja lauseen täydentämiseksi. Jo nyt monet e-kirjat on varustettu sanakirjatoiminolla, jossa maalaamalla yksittäisen sanan saa näkyviin sen merkityksen. Lyhyt loikka vain, ja kohta samaan hintaan tulevat myös viitteet ja sitaatit, joissa sanaa (tai sanajonoa) on käytetty. Tällaiseen tekstien päällekkäisyyteen ja ristiinviittauksiin, lukemisen monikerroksisuuteen Blomberg viittaa jo seuraavalla sivulla. Sana ”pudotusikkuna” viittaa tietokoneympäristöön, mutta miksei myös paperilta lukemisen ”tekniikoihin”. Myös kaunokirjallisuuden lukeminen tekstistä toiseen hyppimistä, sen pinnalta poikkeamista.

Samassa luettelossa ”pudotusikkunan” kanssa esiintyy kreikasta perityvä sana ”ekolalia”. Sillä tarkoitetaan pakonomaista tarvetta toistaa toisen ihmisen tuottamia äänteitä tai sanoja. Vaikka kyse on vakavasta puheen tuottamiseen liittyvästä häiriöstä, toisen puheen (tai kirjoituksen) ”kaiuttaminen” on tietyssä mielessä myös runouden toimintatapoja, yksi sen mielihyvää tuottavista periaatteista. Eikä kyse ole ainoastaan esimerkiksi soinnuttelun tuottamasta mielihyvästä: kuten myöhemmin käy ilmi, sillä on myös merkitystä luova tarkoitus.

Näin Blomberg tulee jo teoksen ensi sivuilla hahmottaneeksi koko joukon strategioita, jotka suuntaavat lukemista pois siitä, mikä tekstissä on välittömästi näkyvissä.