maanantai 18. maaliskuuta 2024

14

Yksi teoksessa usein toistuva sana on musta. Musta peili, kuusten mustat latvat, kuva mustasta tilasta, musta lanka, mustat rätit, musta huone, toinen musta huone, musta virta, kymmenen paria mustia avokkaita, mustat kädet, kymmenen paria mustia kenkiä, musta tukka, kaupungin mustin kissa, musta valo, kylmiä mustia hiiliä, musta joki, mustat koirat, musta veli ja näiden lisäksi myös musta repesi hänen eteensä jo varhain. Ja kaiken lisäksi ollaan vasta teoksen puolivälissä. Kuten esimerkeistä ilmenee, "musta" on jonkinlaisessa erityisasemassa, sillä laatusanalla kuvaillaan myös sellaisia asioita, jotka eivät ole välttämättä mustia: peili, tila, huone, virta, valo. Voiko tästä vetää johtopäätöksiä? Tuskinpa. En siis ryhdy esittämään tulkintoja mustien kuvien käytöstä tai niiden merkityksistä. Sillä, mihin tai millaisiin sanoihin huomiomme kiinnittyy runoissa, ei ole lopulta kauheasti väliä. Pääasia on katseen tarkentaminen.

lauantai 16. maaliskuuta 2024

13

Runous on toistoa, runous perustuu toistoon. Kuten esimerkeistä näkyy, luen Lehikoisen kirjaa pieninä palasina. Puolivälin ohitettuani alan yhtäkkiä kiinnittää huomiota toistuviin asioihin. Teoksessa on kymmenen osastoa, joissa esiintyy samanlaisia tai saman kaltaisena toistuvia runomuotoja. Esimerkkinä runot, joissa rivien välit ovat tavallista harvemmat, tai prossarunon muotoon asetellut, "new sentencen" poetiikkaa tavoittelevat tekstit. Kolmas selkeä lajityyppi on modernismista periytyvä, vapaasti sivulle asettuva runo, joka kehittelee aihettaan muita laveammin. Siihen, onko näillä erilaisilla runotyypeillä ja muotaratkaisuilla temaattisia tai muita yhtäläisyyksiä, on palattava myöhemmin.