Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kokko Kid: Katoaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kokko Kid: Katoaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. lokakuuta 2024

13

Kolmannessa ja viimeisessä osastossa palataan sukupuoli-identiteettiin. Osaston nimi on Katoaminen III, ja alaotsikossa lukee sukupuoli, selitykset. Kuinka ollakaan osasto alkaa: 

Yksi päivä kirjoitin, että sukupuoli katoaa: "Sukupuoli katoaa". Tai mä oon ajatellut sitä. Että sukupuoli katoaa. Että mitä jos sukupuoli katoaisi. Sukupuoli katoaisi. Sukupuoli katosi.

Lukijan ajatus siirtyy tekstin esitystilanteeseen. Edellä siteeratulla ja sitä ennen referoiduilla katkelmilla ei ole mieltä tai sisältöä ilman tekstiä lausuvaa tai ääneen lukevaa tai esittävää henkilöä, tekijää. Ulkopuolisen eli lukijan tai kuulijan on melkein mahdoton ymmärtää, miltä toisen sukupuoli-identiteetti tai sen katoaminen tuntuu pelkän tekstin tai sanojen perusteella, mutta kokemus arvatenkin muuttuu toiseksi, kun ihminen seisoo edessäsi ja sanoo yhtäkkiä:

Mun sukupuoli-identiteettiä tutkitaan pian sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalla. Mä olen viime päivinä miettinyt että mitä jos ei ois mitään tutkimista, syvästi, syvimpiä rakenteita myöten, ei mitään tutkimista, ei tutkijoita, ei laitoksia, ei syitä, syvästi, vain tätä, aukeita, kadonneita alueita, aiheita, kohtia, asioita, kadonneita rakennelmia ja sanoja ja sanontoja, rakennelmia, sanoja, muistuneita, jälleen mieleen muistuneita, vihdoin ja viimein, mitä nyt tuntuu, we get to make ourselves, we get to make our families.

Vähän myöhemmin sanotaan näin: 

Joku kysyy: mistä tämä kertoo. En tiedä, vastaan, eikä sekään tunnu kovin tarkalta.

 Vielä vähän myöhemmin todetaan seuraavaa: 

Henkilö puhuu ja puhuu ulkomuistista näitä tekstejä: Paljon tekstejä, paljon puhetta. Kuin sanoisi kaiken. 

Aiemmat epäilykseni muuttuvat varmuudeksi. Kaikesta päättäen kirjan tekstiä ei ole kirjoitettu sanasta sanaan tällaiseksi. Sen sijaan kirjassa julkaistu teksti on esitystilanteessa ulkomuistista luetun tekstin transkriptio. Se selittää lukemattomat pienin variaatioin lausutut toistot ja puhekieliset ilmaisut. Teksti päättyy:

Katselen vähän kauemmas, vielä vähän kauemmas, vielä vähän kauemmas.

Sen jälkeen seuraa teoksen kohokohta, päältä musta ja sisältä sumuista maisemaa muistuttava kahden aukeaman levyiseksi avautuva "taitos" (jolle en keksi parempaakaan nimeä), joka sijaitsee täsmälleen kaksikielisen (suom. ja engl.) niteen keskellä. Tässä kaikki, mitä minulla on sanottavaa Katoamisesta.



torstai 3. lokakuuta 2024

12

Kuten sanottu, teoksessa on hyvin vähän "varsinaista" sisältöä. Tyypillinen on hakasulkuihin – ikään kuin rajatun tilan sisään – sijoitettu ei-edes-virke: Loittonemisen tuntua, maiseman, henkilön, merkitysten, tunteiden, muistojen, aukioiden. Joku toinen runoilija kirjoittaisi nämä irralliset sanat muistikirjaansa ja lähtisi kirjoittamaan runotekstiä niiden pohjalta. Ei tämä runoilija. Hän tekee runoutta melkein ei mistään. Tämän teoksen substanssi on sen lähes totaalinen puute. Seuraa osastojen välinen Välitila, alaotsikoltaan liejua. Liejun ja välitilan merkiksi sivujen taustaväri muuttuu tumman harmaasta melkein valkoiseen, ja samalla tekstin väri harmaasta ensin valkoiseen ja lopulta takaisin harmaaksi, jotta se erottuisi vaalean harmaasta taustasta. Eräällä sivulla lukee:


Aukeaa tilaa,
muuta tilaa aukeaa,
miten muutenkaan sitä kuvailisi,
miten muutenkaan, aukeaa tilaa, se on selvää.


Passion lisäksi teoksessa vilahtaa muutaman kerran nimi Bach. Niinpä Välitilaa seuraa osasto nimeltä Konsertti, alaotsikoltaan heijastus, bach, ei sittenkään bach. Kuvataan urkujen pauhua, mutta vältetään luonnehtimasta tai määrittelemästä itse musiikkia. Se on tai ei ole Bachin joku passio. Mainitaan Louis Vierne ja Ligeti. Mieleen tulee neljäskin säveltäjä, jonka niukkuuden estetiikkaa koko teos tavallaan noudattaa. John Cage. Sanotaan jotain korostetusti pidättäytymällä puhumasta siitä. Konsertin päätyttyä seuraa tyhjä valkoinen aukeama.

 

keskiviikko 2. lokakuuta 2024

11

Tilan voi hahmottaa ja ymmärtää niin monella tavalla. Minne tahansa katsoo, näkyy pääasiassa tilaa, vähämmän sisältöä:

    Seison tässä konserttisalissa. 

Seuraa luettelomainen kuvaus salin ominaisuuksista, jotka enimmäkseen rajaavat tyhjyyttä, tilaa jossa asiat tapahtuvat ja toteutuvat:

    Ympärillä tapahtuu katoamisen hetkiä.

Vaikutelma on häkellyttävä. Sivu sivun perään pelkkää tyhjyyttä ja tilaa, ei juuri mitään sellaista, minkä luemme runoudeksi, kielikuvien avulla tuotetuiksi visioiksi. Värien ja äänten ja tuoksujen sijaan tuulisia jäätiköitä. No, kuvahan sekin on, mutta epätavanomainen. Teoksen esitysluonne korostuu. Sen "merkitys" on tekstin auditiivis-visuaalisessa esittämisessä. Painetussa versiossa tämä tarkoittaa edellä kuvattuja graafisia ja typograafisia ratkaisuja: harmaan tekstin katoamista harmaaseen ja mustia ja valkoisia sivuja ja aukeamia. Miten muuten kuvata asioiden katoamista?

tiistai 1. lokakuuta 2024

10

Teoksen alaotsikko Passio mainitaan ensimmäisen kerran sivulla 40, kun ollaan jo melkein puolivälissä. Sanalla riittää merkityksiä. Se tarkoittaa monenlaista voimakasta intohimoa, mutta viittaa myös Jeesuksen viimeisiin vaiheisiin eli kärsimysnäytelmään. Voimakas, selittämätön tunne voi olla ekstaattinen, mutta se voi aiheuttaa myös monenlaista tuskaa ja murhetta. Nämä tuntemukset ovat sekä fyysisiä että mentaalisia. Tässä tapauksessa passio ja sen kuvaamat voimakkaat tunteet liittyvät otsikossa viitattuun katoamiseen. Osasto II alkaa:

Mikä kaikki voi kadota. Mietin sitä. Katoamista. Että mikä kaikki voi kadota. Mutta ei niin että se olisi lopullista tai tuhon seurausta tai lopettamista tai loppua, kaiken loppua, vaan että katoaisi. Kaikki katoaisi. Ja sitten vaan jotain. Jotain vaan. Vaikka ei sekään ole kovin tarkkaa. Eikä kovin tarkkaa nyt tarvitsekaan olla, mitenkään.

Tästä pohdinnasta lähdetään. Siis että kaikki katoaa, ja sitten vaan jotain. Loppupäätelmä on runoilijalle sanoisinko melkoisen tavaton ja poikkeava: Jotain vaan. Vaikka ei sekään ole kovin tarkkaa. Eikä kovin tarkkaa nyt tarvitsekaan olla, mitenkään. Miten sanat edes pystyisivät kuvaamaan kaiken katoamista? Sen kuvitteleminen jää lukijan tehtäväksi.

maanantai 30. syyskuuta 2024

9

Olennainen on myös edellä siteeratun kappaleen lyhyt virke: Haluan tehdä tilaa. Ymmärryksen ja hyväksynnän lisääminen on arvokasta, mutta kiteytys on myös poeettis-esteettinen ja liittyy aiemmin ilmaistuun tietoon: Esitysteos Katoaminen  – passio ensi-ilta oli 1.9.2021 Stoassa Helsingissä. Teoksen painettu versio, jonka graafisesta suunnittelusta vastaa Arja Karhumaa, on poikkeuksellisen hieno, mutta itse tekstistä myös kuuluu koko ajan tarve luoda tilaa hyvän toteutumiselle – ilman yritystä määritellä, mitä tuo "hyvä" tarkkaan ottaen tarkoittaa. Ajatus on käsitteellisesti kadehdittavan upea: tärkeämpi kuin itse teos on se tila, joka sitä ympäröi ja jossa se toteutuu. Tässä teoksessa erityistä on se, että se ei ole "pelkkä" teksti, vaan lukija voi koko ajan kuvitella taiteilijan esittämässä sitä yleisölle. Teksti on koko ajan auditiivista. 

sunnuntai 29. syyskuuta 2024

8

Pöh. Nyt vasta luen kunnolla teoksen kolofonisivun, ja siellä lukee sanatarkasti: 

Kid Kokko on esitystaiteilija, näyttelijä ja kirjoittaja. Olen ei-binäärinen trans queer. Haluan pitää huolta hauraista rakenteista ja pehmeistä olosuhteista. Haluan tehdä tilaa. Tää on mun ensimmäinen kirja. Mä omistan tän mun transsisaruksille, ja kaikille. Hauraat rakenteet on olemassa, se on selvää.

Puhuja muuttuu kesken kappaleen (kolmas persoona vaihtuu ensimmäiseen), ja niin muuttuu myös tekstin sävy (asiatyylistä puheenomaiseen). Samalla tekijä tulee määritelleeksi oman seksuaali-identiteettinsä haluamallaan tavalla ja niin tarkasti kuin sellainen on ylipäänsä mahdollista. Määrittely tarjoaa nimenomaan tämän teoksen lukijalle olennaista informaatiota, mutta tämä ei tarkoita, että kaikkien pitäisi tehdä sama jokaisen teoksen kohdalla. Elämme sellaista aikaa; meitä ympäröivät rakenteet ovat sellaisia, että määrittely on (vielä) jos ei välttämätön niin ainakin ymmärrettävä. Mitä enemmän opimme huolehtimaan toisistamme, tämä tarve pikkuhiljaa vähenee ja lopulta katoaa. 

lauantai 28. syyskuuta 2024

7

Pikkuhiljaa teoksen edetessä tulee enemmän ja enemmän puhe sen "varsinaisesta" aiheesta. Aiheesta on vaikea puhua, ei ainoastaan minun, lukijan, vaan yleensä. Koskaan ei tiedä varmasti, tarkoittaako lumi lunta tai jäätikkö jäätikköä, tai viittaako niiden sulaminen jäätyneen veden sulamiseen, vai tarkoittaako se sortorakenteiden poistoa tai poistumista. Ollaan jo melkein teoksen puolivälissä, kun eteen tulee tämä:

    Ei sanota: trans – sanotaan: tuuli – täällä vähän tuulee

Uskaltaudun tulkitsemaan: rivi kuvaa muunsukupuolisen tai kenen tahansa sukupuoli-identiteetiltään "poikkeavan" ihmisen kokemusta. Tilannetta, jossa tämän ihmisen identiteetistä puhuminen koetaan hankalaksi tai mahdottomaksi, ja sen sijaan että joku sijoittaisi repliikkiinsä tai kysymykseensä sanan trans, hän ryhtyykin puhumaan tuulesta. (Voin kuvitella itsenikin sanomasta esimerkiksi muunsukupuoliselle: Mä koen tuulen näin. Miten sä koet sen? Jos ymmärrätte.)


perjantai 27. syyskuuta 2024

6

Osa ensimmäisen osaston teksteistä on painettu tavanomaiseen tapaan (mv) ja osa käänteisesti (vm). En keksi vaihtelulle sisällöllistä tulkintaa, mutta ero on arvatenkin näkynyt/kuulunut teoksen esitysversiossa, eli ainakin tältä osin painettu teos on eräänlainen score. Toisaalta sopii miettiä, onko mikään teos "pelkkä" tekstisisältönsä, mutta erityisesti tämä pätee erilaisia typografisia keinoja käyttävään runouteen. "Ylimääräinen" tyhjä tai musta tilaa vaikuttaa myös "varsinaiseen" sisältöön ja sen tulkintaan. Tarkemmin lukien mustalla pohjalle ladotussa tekstissä käytetään tavallisesta poiketen negatiivissävyisiä ja jopa ällöttäviä ilmaisuja, kuten:

yrjöelmät, binääripaskat, kontrollipaskat, yrjöläjät, yrjövanat, kaikkialle valuvat yrjövanat, läjät, mädät paskaläjät, kontrolliläjät, binääriläjät, läheteläjät, lomakeläjät



torstai 26. syyskuuta 2024

5

Noniin. Aloitin kriitikonurani puoli vuosisataa sitten, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun otan (googlettamalla) selvää tekijän sukupuoli-identiteetistä. En tosin tekisi sitä nytkään, mutta kun alkaa näyttää siltä, että sukupuoli-identiteetti on keskeinen teema teoksessa. Muunsukupuolinen. Rakenteellisesti ja käytännöllisesti binäärijaon ja cis-kokemuksen rajoissa eläneenä en tosin osaa sanoa, millaisia valmiuksia minulla on käsitellä aihetta. Riittääkö, että luen teosta kauan sitten omaksumillani välineillä, vai tuleeko minun ottaa aihe huomioon jollain erityisellä, minulle ennenkokemattomalla tavalla? Toisaalta pelkooni ei taida olla syytä. Minun ei edellytetä tietävän, mitä muunsukupuolisuus tai sen kokemus on. Sen sijaan saan kokemustietoa niistä välissämme olevista rakenteista, jotka haittaavat keskinäistä ymmärtämystämme. Nopea, varmaankin ennenaikainen johtopäätös: teoksen nimi Katoaminen viittaa kahtaalle. Ensinnäkin normista poikkeavat katoavat näkymättömiin normista päättävien silmissä. Ja toiseksi otsikko voisi viitata toiveeseen siitä, että nuo rakenteet olisi mahdollista hävittää. Katsotaan.

keskiviikko 25. syyskuuta 2024

4

Varsinainen teos eli "Katoaminen" alkaa vasta edeltävän johdannon jälkeen. Yhtäkkiä luonnon ja tuulen ja meren sijaan tai niiden keskellä tulevat puheeksi rakenteet, vaikeasti havaittavat ja eriteltävät ja yksimielistä esittävät sorron järjestelmät. Vaihdos tapahtuu varoittamatta kesken virkkeen. Mistä rakenteista nyt puhutaan, ja kuka sortaa ketä? Ainoa vihje tulee itse asiassa muutamaa riviä aiemmin, kun tuulessa heiluvatkin yllättäen "naaman karvat". Kuin ohimennen tulee sanotuksi, että "leikkasin niitä saksilla yksi päivä". Lukija miettii. Mitä minulle kerrotaan ja mitä minulle ei kerrota? Profiloinko minä? Teenkö oletuksia? Niin tai näin, vaikea myöntää olevansa osa esiin nostettua rakennetta, mutta mahdoton väittää myös, ettei olisi. Katsotaan.

tiistai 24. syyskuuta 2024

3

Mustat sivut valkoisella tekstillä vaihtuvat pian mustaksi tekstiksi valkoisella pohjalla. Tuuli yltyy. Tuulen yltymistä seurataan. Muistuu mieleen taannoin tekemäni havainto, että monien runoteosten alussa mainitaan meri. Tuuli kuuluu ja tuntuu, mutta se on näkymätön silmille. paitsi silloin kun se saa aikaan liikettä vedessä tai puissa. Mahtava voima, jota purjehtijat ovat jo kauan sitten oppineet hyödyntämään. Sittemmin tuuli on valjastettu tuottamaan sähköä, joka sekin on näkymätöntä. Ehkä tämän näkymättömyyden merkiksi voimansa näyttäneen tuulen jälkeen seuraa sivunumeroita lukuun ottamatta tyhjä valkea aukeama. En tiedä, onko asialla merkitystä, mutta aukeaman 16-17 kohdalla myös arkki vaihtuu.

maanantai 23. syyskuuta 2024

2

Ensimmäisillä sivuilla esiintyviä asioita ovat pimeys, tuuli ja meri. Teksti toivottaa lukijan mukaan osallistumaan. Siitä päättäen teos on "tila". Teksti kulkee aukeaman poikki keskellä sivua, pitkä valkoisten merkkien muodostama rimpsu mustalla pohjalla. (Toisaalta, onko valkoinen mustan "päällä" sijaitseva kirjain edes merkki? Vai onko varsinainen merkki se valkoisia "aukkoja" reunustava, aukeaman yli levittäytyvä musta tausta tai sapluuna?) Pian siinä lukee:



    On aika kaunista, aika tavallista, aika tavallinen 

[tässä kohtaa rivi ylittää taitteen] 

    iltapäivä, ilta, yö, aukea. Pieni tuulen vire. Tervetuloa.



Vaikutelma ei ole tietenkään sama kuin painetussa kirjassa, jossa painomusteen tuottama pimeys on (lähes) totaalista. Mutta sen siitä saa, kun kirja kehottaa lukijaa liittymään seuraan. Nopeasti selaamalla selviää, että suurin osa tekstistä on painettu "normaaliin" tapaan eli mustaa valkoisella. Nämä ulkoasuun (josta vastaa Arja Karhumaa) liittyvät ratkaisut kuitenkin nostavat esiin muita mahdollisia julkaisualustoja koskevan kysymyksen: miten nämä mustan ja valkean vaihtelut ilmaistaan e-kirjassa, ja miten niistä selviää äänikirjan lukija? Eikä tässä kaikki. Tarkempi selailu näet paljastaa, että teokseen sisältyy myös jakso, jossa tausta on ensin tumman harmaa ja vaalenee sitten melkein olemattomaksi, jolloin teksti muuttuu valkoisesta tuskin havaittavaksi harmaaksi. Siitä vaan miettimään, miten tämänkin voisi siirtää toiselle alustalle!


sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Kid Kokko: Katoaminen – Passio (/T/U/A/)

1

Voiko olla kirjoittamatta teoksesta joka alkaa:


            [ Tämä on tekstikonsertti. ]

            [ Tämä on esityskonsertti. ]


Tai jonka kannessa lukee.

    Aukeaa tilaa,
     muuta tilaa aukeaa,
             miten muutenkaan
                 sitä kuvailisi, miten
muutenkaan, aukeaa
                    tilaa, se on selvää.