[2]

1917

Iso harppaus eteenpäin. Kunnon veijariromaanin hengessä mikään ei ole mahdotonta ja melkein mikä tahansa on todennäköistä. Kuten esimerkiksi se, että New Yorkin maanalaisessa romaanihenkilön viereen penkille istahtaa mies, joka ilmoittaa nimekseen Leo Bronstein.

Kertomansa mukaan Trotski on Amerikassa luomassa uutta maailmaa, toisin sanoen vallankumousta. Kumouksen edesauttajana on romaanin nimeä kaiuttava lehti, Novyi Mir. Lehteä toimitetaan Villagessa, tarkemmin sanoen St Mark's Placen numerossa 77.

(Tämän meidän nykyisen maailmamme viehättävyyksiä on kaikenosaava verkko, jonka mukaan samassa talossa asui parinkymmenen vuoden ajan muuan toinen tunnettu "vierastyöläinen", brittirunoilija W.H. Auden. Tekniikka mahdollistaa myös "sähköisten liitteiden" tulon kritiikkeihin. Kas tässä: 77 St Mark's Place in Google Street View.)

Kuinka ollakaan, junamatkan aikana Trotski saa kuulla, että vallanvaihdos Pietarissa on saatettu liikkeelle. Kun Trotski ilmoittaa, että hänen on matkustettava Pietariin saman tien varmistamaan kumouksen lopputulos, hänen keskustelukumppaninsa lausuu kauaskantoisen ennustuksen: "Muista minun sanoneen, valta siirtyy kansalle sitten kun se saa kuulla asioista samaan aikaan, kun ne tapahtuvat. Ja me myymme heille vastaanottimet."

Romaanin maailmassa on mahdollista olla yhtä aikaa menneessä ja tulevassa.

Trotskin paluu Pietariin toteutuu, mutta vasta erinäisten vaiheiden jälkeen. Niihin kuuluu melkein hupaisa episodi amerikkalaisella internointileirillä. Tai vallankumouksellisia ja muita tilaisuuteensa tarttuneita Eurooppaan kuljettaneen aluksen dollariavusteinen navigointi Pohjois-Atlantin poikki keskellä saksalaisten käynnistämää rajoittamatonta sukellusvenesotaa. Veijareille sotakin on mahdollisuus, ei uhka.

[1]

Markus Leikola: Uuden maailman katu. WSOY 2016.

Sisällys

Huomautus sisällysluettelon päätteeksi kertoo, että sähköiset liitteet tekevät tuloa romaaneihin: lisää tietoa käytetyistä lähteistä ja henkilöiden esikuvista osoitteessa facebook.com/uudenmaailmankatu.

Prologi

Saman tien käy ilmi, että romaanin akselinpäitä ovat ainakin Manhattan ja Moskova. Esisanan viime metreillä kertoja muistaa esitellä itsensä: Woland, professori ja maagi. Bulgakovilta lainattu hahmo on paljon kertova toimija. Liikumme realismien rajapinnoilla, niitä eri suuntiin puhkoen. Näin romaani petaa sopimuksensa lukijan kanssa.

I Sota

1912

Romaanin kuvaama "lyhyt vuosisata" alkaa huhtikuussa 1912, Titanicin kohtalokkaasta neitsytmatkasta. Sattumalla on kauaskantoisia seurauksia: "Maailma, kohtalo, Jumala, perkele, mikä liekään oli täydellisen epäreilu. Jos uppoamaton alus uppoaa, voi mitä vain muutakin tapahtua." Langattoman lennättimen keksijä Guglielmo Marconi aavistaa tilaisuutensa: "Hän oli saanut Nobelin palkinnon, hänen sähkötysimperiumillaan oli monopoli valtameriliikenteessä ja Titanicin uppoaminen tulisi moninkertaistamaan hänen liikevaihtonsa." Kertojakin ymmärtää, että jotakin oli alkamassa: "Kaikki huomasivat toistensa haavoittuvuuden, minkä jälkeen ei ollut ihmekään, että kaikki alkoi vaikuttaa kaikkeen." Ubiikki maailma alkaa muotoutua.

1914

Tapahtumien vyöry etenee harppauksin. Ei aikaakaan kun keisariserkukset Nicky ja Willy chattailevat keskenään lennättimen pienentämässä maailmassa, toinen Pietarista ja toinen Berliinistä käsin. Sotahan siitä seuraa ponnisteluista huolimatta.

Kertoja tiivistää seuraavien vuosien hirveydet muutamaan yksityiskohtaiseen kuvaan: 

"Lukematon niiden Reinin, Tonavan ja Veikselin varsien plataanien virrannut mahla, joka kerryttää kyyneleiksi kaikki kuularuiskujen tuiskeessa jaloistaan irtoavat ja liha-luu-täytteellä pystyyn jäävät nahkasaappaat, riekaleiden repsottaessa tuulessa joka ei lämmitä, ei viilennä eikä tuo jalkojen toisesta päästä pää pilvissä tiehensä karanneita ruumiita takaisin, ja kovin pian niitä onkin satoja yhdellä taistelukentällä, ne karkaavat kohti sitä paikkaa, johon pilvet kerääntyvät, ja näitä taistelukenttiä on satoja ja ruumiita tuhansia, saappaita jää anturoilla täytettyinä kentille ensin kymmeniä tuhansia, sitten satoja tuhansia ja miljoonia, eivätkä ne saappaat astu enää yhtään askelta, tallaa ruohoa, anna hiekan rahista jalkapohjan alla, lumen narskua tai katukivien kopista, sillä saappaat ovat saappaan työnsä tehneet loppuun asti, aivan niin kuin kuolleet ihmiset ovat loppu, ohi ja finito, kerralla vain hieman enemmän, koska serkkuherrat innostuivat viestittelemään, korpit tulevat ja syövät loputkin jalkalihasta nahkoineen karvoineen pois saappaista, sillä jalkoja eivät kuolleet enää tarvitse, heidän matkansa on tullut päähän."