[1]

Markus Leikola: Uuden maailman katu. WSOY 2016.

Sisällys

Huomautus sisällysluettelon päätteeksi kertoo, että sähköiset liitteet tekevät tuloa romaaneihin: lisää tietoa käytetyistä lähteistä ja henkilöiden esikuvista osoitteessa facebook.com/uudenmaailmankatu.

Prologi

Saman tien käy ilmi, että romaanin akselinpäitä ovat ainakin Manhattan ja Moskova. Esisanan viime metreillä kertoja muistaa esitellä itsensä: Woland, professori ja maagi. Bulgakovilta lainattu hahmo on paljon kertova toimija. Liikumme realismien rajapinnoilla, niitä eri suuntiin puhkoen. Näin romaani petaa sopimuksensa lukijan kanssa.

I Sota

1912

Romaanin kuvaama "lyhyt vuosisata" alkaa huhtikuussa 1912, Titanicin kohtalokkaasta neitsytmatkasta. Sattumalla on kauaskantoisia seurauksia: "Maailma, kohtalo, Jumala, perkele, mikä liekään oli täydellisen epäreilu. Jos uppoamaton alus uppoaa, voi mitä vain muutakin tapahtua." Langattoman lennättimen keksijä Guglielmo Marconi aavistaa tilaisuutensa: "Hän oli saanut Nobelin palkinnon, hänen sähkötysimperiumillaan oli monopoli valtameriliikenteessä ja Titanicin uppoaminen tulisi moninkertaistamaan hänen liikevaihtonsa." Kertojakin ymmärtää, että jotakin oli alkamassa: "Kaikki huomasivat toistensa haavoittuvuuden, minkä jälkeen ei ollut ihmekään, että kaikki alkoi vaikuttaa kaikkeen." Ubiikki maailma alkaa muotoutua.

1914

Tapahtumien vyöry etenee harppauksin. Ei aikaakaan kun keisariserkukset Nicky ja Willy chattailevat keskenään lennättimen pienentämässä maailmassa, toinen Pietarista ja toinen Berliinistä käsin. Sotahan siitä seuraa ponnisteluista huolimatta.

Kertoja tiivistää seuraavien vuosien hirveydet muutamaan yksityiskohtaiseen kuvaan: 

"Lukematon niiden Reinin, Tonavan ja Veikselin varsien plataanien virrannut mahla, joka kerryttää kyyneleiksi kaikki kuularuiskujen tuiskeessa jaloistaan irtoavat ja liha-luu-täytteellä pystyyn jäävät nahkasaappaat, riekaleiden repsottaessa tuulessa joka ei lämmitä, ei viilennä eikä tuo jalkojen toisesta päästä pää pilvissä tiehensä karanneita ruumiita takaisin, ja kovin pian niitä onkin satoja yhdellä taistelukentällä, ne karkaavat kohti sitä paikkaa, johon pilvet kerääntyvät, ja näitä taistelukenttiä on satoja ja ruumiita tuhansia, saappaita jää anturoilla täytettyinä kentille ensin kymmeniä tuhansia, sitten satoja tuhansia ja miljoonia, eivätkä ne saappaat astu enää yhtään askelta, tallaa ruohoa, anna hiekan rahista jalkapohjan alla, lumen narskua tai katukivien kopista, sillä saappaat ovat saappaan työnsä tehneet loppuun asti, aivan niin kuin kuolleet ihmiset ovat loppu, ohi ja finito, kerralla vain hieman enemmän, koska serkkuherrat innostuivat viestittelemään, korpit tulevat ja syövät loputkin jalkalihasta nahkoineen karvoineen pois saappaista, sillä jalkoja eivät kuolleet enää tarvitse, heidän matkansa on tullut päähän."