3
Esikoisteos Virrata että johti lukijan luontevasti käyttämään menetelmää, jota paremman termin puutteessa kutsun ”epätarkan katseen” periaatteeksi. Tekstin rikottu, hapuileva, autistisen tankkaava luonne aiheutti sen, että vaistomainen, sisäänrakennettu sisäluku tuotti lukijalle lähinnä päänsärkyä. Oli antoisampaa ikään kuin viipyillä teoksen äärellä ja antaa sen vaikuttaa pelkällä läsnäolollaan ilman lausetason ymmärtämisen ponnisteluja. Tässä mielessä teoksen lukeminen muistutti enemmän vaikutelmien, muotojen, sävyjen tai värien havainnoimista kuin ajatuksen tai sananmukaisten merkityssisältöjen uuttamista. Epätarkka katse sai teoksesta enemmän irti kuin tavanomainen lukutapa. Ei maalaustakaan katsota yksinomaan yksityiskohtiin fokusoidulla katseella. Tässä mielessä ei tekstikään ole yksinomaan temporaalisen taidetta, vaan sillä on myös spatiaalinen ulottuvuutensa.

Toisaalta meille vakuutetaan, ettei teksti ole kuin korkeintaan puolivalmis ilman typografiaa tai ulkoasun suunnittelua. Taitto, se miten teksti asetetaan esiin, kuuluu siihen. Voi kuvitella Teksas, sakset ilman sen harkittua ja viimeisteltyä ulkoasua, mutta ”pelkkänä tekstinä” se ei olisi sama teos. Toisaalta sen pohjalta voisi luoda vaikuttavan ääniteoksen, ainakin ”moniäänisemmän” kuin yksioikoisesta, tavanomaisempiin runokeinoihin tukeutuvasta ”suoran lukutavan” runosta. Miksei myös painettu runoteos tavoittelisi tällaista monikeinoista ilmaisua tai vaikutusta. Näin tehdessään runo erkaantuu yhä kauemmas perinteisestä rytmin, äänteiden, kuvallisuuden varaan rakennetusta runoudesta ja lähenee sitä, mitä toisinaan kutsutaan tekstitaiteeksi, tekstin taiteeksi tai pelkästään "tekstiksi". Niin tai näin, tähän pätee se, mitä olen aiemminkin sanonut: Runous ei ole yksi asia.

”Yksi asia” se ei ole myöskään Runojässä. Vaikka pääosa teoksesta koostuu edellä kuvatun kaltaisista ”proosaosastoista”, se sisältää myös hyvinkin toisenlaista ja toisen näköistä aineistoa. Yhtäkkiä se on enemmän kuva kuin teksti, ja hetken päästä se ainakin näyttää nelirivisiin säkeistöihin jaetulta lyriikalta. Toisaalta yksi osastoista on samaan aikaan rajoitteiden varaan rakennettu käsiteteos ja ääniruno. Keinoja riittää ja ne ovat käytössä. Runoilija on ottanut keinot haltuun ja soveltaa niitä vapautuneesti. Hän työskentelee kuvantekijän tavoin monessa mediassa.