Kaiken pahan yläkäsite

Juri Joensuu: Kuolema luodolla. Poesiavihkot 2025.

1

Juri Joensuun parikymmensivuisen vihkosen nimellä on valtava kaiku. Poesiavihkona julkaistu Kuolema luodolla tuo tietenkin mieleen Louis-Ferdinand Célinen teoksen Kuolema luotolla. Jälkimmäinen kuvaa armottomasti kirjailijan lapsuutta, ja yhden kirjaimen erosta huolimatta lukijalla on lupa odottaa samaa edelliseltä. Tähän viittaa jo ensimmäisen osaston nimi "Pieni etyylialkoholisarja". Asiaan mennään saman tien: alkoholin hyperonyymiksi nimetään suorasukaisesti "syvätuho". Se on se kemiallinen yläkäsite, joka hieroo kaikkia asianosaisia "yltä, päältä ja sisältä". Mikään ei auta, kun vastassa olevat voimat ovat liian suuria, vaan "muistisi salamoi ja sammuu". Kuva on lohduton:

    suojaamaton kenttä
    läpinäkymätön vesi

    mutainen maaninen
    menneisyyden kylpy

2

Ajan ja ympäristön paradokseista ja suhteellisuuksista huolimatta yksi on varmaa:

    minä olin yksi vammautuneista

Yksilön traumaattisen kokemuksen kannalta on samantekevää, mikä leimaa kokonaista vuosisataa, jos kokemusta määrittää yksi "traaginen kesä". Mitä väliä, vaikka kukat loistivat kirkkaasti, jos se tapahtui "hyökkäyksen alla".

Tiivis, selittelemätön runoilmaisu ohjaa äärimmäisiin tulkintoihin. Toisaalta esikuva kannustaa päästämään irti sovinnaisuuksista. Miksi pidätellä nyt?

Lyhyessä muodossa kaikki tapahtuu nopeasti. Sivulta 6 alkaa teoksen toinen osa. Osaston nimi "Ajatusten työvaltio" voi viitata tiedostavaan, jopa utooppiseen yhteiskuntateoriaan, mutta se voi olla myös ironinen ja kriittinen kommentti järjestelmään, joka pyrkii säätelemään ihmisen ajattelua ja sen myötä esimerkiksi poeettista ilmaisua:

    valikoima formaatteja

    kudontaa unen edessä

Maailma on joka tapauksessa multiversumi, jonka tarkkaileminen muistuttaa vaihtoehtoisten todellisuuksien selaamista radion kanavanvalitsijaa pyörittämällä.

3

Tuntuma teoksessa esiintyvien lähteiden ja rekistereiden runsaudesta pakottaa valppauteen, mutta riittääkö se? Ajatus jokaisen sanan ja säkeen tulkitsemisesta tuntuu ylivoimaiselta eikä toisaalta rimmaa runollisen vapauden ja avoimuuden periaatteen kanssa. Mieluummin kuin suren kyvyttömyyttäni perinpohjaiseen tulkintaan nautin poeettisesta vapaakellunnastani.

Toisen osaston loppupuolella esiintyy käsite "trustin paluu" (ja se muodostaa myös kolmannen eli viimeisen osan nimen). Onko kyse luottamuksen paluusta yleensä vai henkisten tai taloudellisten monopolien, vanhan vallan uudesta tulemisesta? Halu ajatella, että paluu viittaisi runouden tai vapaan ajattelun "paluuseen", tuntuu lohduttavalta, vaikka mitään takeita ei ole. Skaala on joka tapauksessa laaja. Runoudessa tavu- ja äännetason yksityiskohdat voi vaivatta asettaa rinnan suurten ylätason käsitteiden kanssa:

    Kapasiteetti ja aika
    luunsiru ja iiris
    trustin paluu

Aivan viimeisillä riveillä pikaista kierrosta maailmassa ja runoudessa, ajassa ja tilassa, seuraa paluu alkuun. Näennäisen pieni voima voi vaikuttaa kaiken ylitse:

    yksi perhonen
    voi sytyttää juopon palamaan