3
Teoksen ensimmäiset runon muotoa lähenevät tekstit löytyvät seuraavalta aukeamalta, tarkemmin sanoen vasemmanpuoleisen sivun alalaidasta. Epätavallisella asemoinnilla runsaine tyhjine tiloineen on seurauksensa, sillä lukijan huomio kiinnittyy jälleen teoksen fyysisiin, ulkoisiin ominaisuuksiin. Paperin laadusta johtuen edellisen aukeaman kuva-aihe nimittäin kuultaa voimakkaasti läpi ja tavallaan täyttää tai täydentää muuten pääasiassa tyhjää sivua. 

Tarkoitus tai ei, en voi pitää tätä ainoastaan sattumana – tai ainakin läpikuultavuus on osa teoksen yleisvaikutelmaa. Kuva paistaa tekstin läpi tai kaksi tekstiä lomittuu toisiinsa. Silloinkin kun kuva on tumma eikä sen takana oleva teksti tunkeudu kuvaan, kuvan päälle on usein liimattu muita tekstejä. Yhtä ainutta pintaa ei ole. Ja vaikka taustalla olevia tekstejä ei pysty lukemaan, tietoisuus niiden läsnäolosta on kuitenkin koko ajan olemassa. Syntyy päällekkäisyyksien, monien samanaikaisten pintojen vaikutelma – aivan kuin istuisi parturissa, jonka monista peileistä ja ikkunoista johtuen ei ole aivan varma, mikä on ”totta” ja mikä ei; mikä on yhteen ja mikä kahteen kertaan heijastunutta; mikä on peilikuva ja mikä läpinäkyvästä ikkunasta avautuva ”todellinen” näkymä.

Sivun alalaitaan ikään kuin neljälle palstalle asemoidun oikullisen tekstin voi lukea moneen tapaan, mutta siinä on myös aavistus tästä läpinäkyvyydestä ja monien toisiaan heijastavien pintojen läsnäolosta.

ylistyslaulu           tälle päivälle           tai sille              tai mitä siitä
                                tai mitä siitä       mikä säilyy          mitä sinusta

Alusta pitäen tulee selväksi, että tavanomaiset keinot ”lukea” ja ”ymmärtää” eivät päde. Mikä kuuluu mihinkin ja missä kulkevat tekstien ”rajat”? Jos sivulla olevalla ”runolla” näyttäisi olevan otsikko, onko se todella teemaa nimeävä otsake vai vain korostettu tekstin osa? Mitä merkitsee ja mitä tulee ottaa huomioon, kun tekstin asemointi, fontti ja typografia muuttuvat (ja muuttuvat taas)? Ilmaistaanko näillä muutoksilla hierarkisia suhteita vai tuleeko niihin suhtautua esteettisinä tai visuaalisina tehokeinoina?

Entä mitä merkitsevät teokseen painetut kuvat (joista ainakin useimmat kuvaavat Pariisin suurta tulvaa 1910)? Ja mitä pitää ajatella siitä, ettei kuviin viitata ainakaan suoraan itse tekstissä, ei tulviin tai luonnonmullistuksiin yleensä saati tiettyyn historialliseen hetkeen tietyssä tarkoin määritellyssä paikassa? Ovatko kuvat autioista, veden valtaan joutuneista kaduista ja puistoista jonkinlainen perusmetafora ihmistä ja hänen rakennelmiaan kohdanneesta katastrofista? Ovatko Pariisin kaduilla ja bulevardeilla pikku veneissään tumppu suorana seisovat miehet kuva järjestelmän pettämisestä ja ihmisten neuvottomuudesta sen edessä? Onko tulva – väärään paikkaan joutuneen elementin aiheuttama sekasortoinen tila – kriisiin ajautuneen kielijärjestelmän metafora?