5
Kansiaihe mainitaan krediittisivulla, jossa kuvan lähde kerrotaan. Kuvaan tai tarkemmin sanoen valokuvaamisen tekniikkaan viitataan myös tekstissä: ”Jos kuvaa valottaisi tarpeeksi kauan, haihtuisivat ihmiset pois kaduilta.” Sana ”tarpeeksi” on kiinnostava: jos valottamista jatkaisi riittävän pitkään, ei ainoastaan ihmiset, vaan kaikki kuvan sisältämä informaatio katoaisi, kuva muuttuisi paradoksaalisesti ”tyhjäksi”. Pysäyttämisen, vangitsemisen hetki ratkaisee. Valokuvauksen tekniikkaan liittyvä sanasto on hämmentävää. Mitä tarkkaan ottaen tarkoitetaan, kun puhutaan ”kuvan valottamisesta”? Aiheen, filmin, valokuvapaperin? Miten ajatus liittyy runouteen, sanoilla, kirjoituksella valottamiseen?

”Historiallisia kerroksia ei voi synnyttää tyhjästä.” Väitelause toistaa kerroksisuuden ja tyhjyyden teemoja – eivätkä ne tähän lopu. Samaisella krediittisivulla ilmaistaan myös kannen tekotapa: sen toteuttamiseen on käytetty kohopainoa ja kolmen ihmisen luovaa panosta.

Lopputulokseen pääsemiseksi on tarvittu monta vaihetta, työn kerrosta. Arvelen, että Daguerren ottama kuva on reprodusoitu jostain jo kertaalleen painetusta lähteestä. Tämän lähteen toteuttamiseksi (esimerkiksi kirjaan painetuksi kuvaksi) Daguerren valottama ”alkuperäinen” kuva on jo käynyt läpi monta kopioimisen tai uudelleenkuvaamisen vaihetta. Nyt osa näistä vaiheista on toistettu painopinnan valmistamiseksi. Viimeisessä vaiheessa vanha Heidelberg on puristanut musteen kannen pahville rasteroinnin täsmällisesti merkitsemien ”kohoumien” mukaisesti. Tuloksena on illuusio pariisilaisesta katunäkymästä melkein kahdensadan vuoden takaa. Kuten todettu, historiallisia kerroksia ei voi synnyttää tyhjästä – mutta ei siihen paljon tarvita: vain tieto siitä, mihin kohtaan mustetta tulee ja mihin ei. Valolla kuvaaminen on valon rajaamista.

Aiheella leikkiäkseen tekijät ovat painattaneet kuvan myös kirjan takakanteen. Mutta täällä kuva on toteutettu moninkertaisesti kääntäen: kyseessä on ylösalaisin käännetty peilikuva alkuperäisestä ja kaiken lisäksi negatiivina, josta harmaan sävyt on kaiken lisäksi kokonaan häivytetty. Mustat, valottamattomat kohdat on painettu valkoisella – ja valotetut alueet on jätetty tyhjiksi.

Vielä sananen kannen viittauksista. Teoksen etu- ja takakansi ovat karkeaa, rusehtavaa pahvia, ja ne on liitetty toisiinsa selkämyksen yli liimatulla mustalla kangaskaistaleella. Askeettisen kaunis lopputulos muistuttaa ulkoasultaan Cia Rinteen julkaisemaa teosta Notes for Soloists (2009). Kaltaisuus on niin ilmeinen, että pidän sitä tarkoituksellisena. Näin teos liittyy, kun se liitetään, tiettyyn traditioon myös painoasunsa kautta, esineenä eli astiana.