6
”Ihmistä ei kehtaa katsoa yhtä tarkasti kuin hänestä otettua valokuvaa.” Kuulostaa todelta, paitsi ehkä silloin kun on juuri rakastunut. Myöskään äiti ei tahdo saada katsettaan irti vastasyntyneestä tai vähän vanhemmasta lapsestaan. Mutta tällöin kyse on muustakin kuin ihastuneesta tutkiskelusta. Rakastunut etsii toisesta myös vastarakkauden (tai rakkauden viilenemisen) merkkejä. Ja äiti opettaa lastaan kommunikoimaan, lukemaan toista ihmistä ja viestimään tälle omista ajatuksistaan ja tunteistaan. Näissä erikoistapauksissa kasvojen ja ilmeiden jos kohta myös miellyttävien piirteiden tarkkailu on loputonta. Kyse ei ole pelkästään kehtaamisesta uskaltamisen, avoimesti ilmaistun kiinnostuksen merkityksessä. Toiset tarkoittavatkin kehtaamisella viitsimistä, tympääntymisen vastakohtaa.

Valokuva vetää puoleensa fetissin lailla, siinä on jotain julkeaa ja siihen on mahdollista liittää ajatuksia ja tuntemuksia, joita todellisuudessa ei kehtaa myöntää tai tuoda julki. Tämä on mahdollista etenkin silloin, jos ei henkilökohtaisesti tunne kuvan esittämää henkilöä. Toisinaan harjoitan yksityistä leikkiä. Ryhdyn selailemaan sivu sivulta jotain sattumalta käsiini osunutta aikakauslehteä, joka arvattavasti sisältää useita kymmeniä naisenkuvia. Tarkoitus on katsoa kuvia sillä silmällä ja valita joukosta yksi, joka viehättää minua seksuaalisesti. Sääntöjä on kaksi: taaksepäin ei saa palata ja kun valinta on tehty, sitä ei voi enää vaihtaa myöhemmin tulevaan. Pelin vitsi syntyy päätöksenteon ja luopumisen jännitteestä. Jos teen valintani nyt eli ”tyydyn” siihen mitä on, saatan menettää mahdollisuuteni johonkin ”parempaan”. Ja jos päätän jatkaa, entä jos ”parempaa” tai edes ”miellyttävää” ei enää loppusivuilta löydy? Täytyy tunnustaa, etten ole kertaakaan onnistunut valitsemaan ”parasta” – minun on joka kerta ollut pakko venyttää itse luomiani sääntöjä tai luopua niistä kokonaan.

Aikakauslehtien maailmassa illuusioiden luominen ja realismista poikkeaminen kuuluu sopimukseen. Kuvat ovat enemmän tai vähemmän manipuloituja, lavastettuja, keinotekoisia, hyväksyttyä fiktiota. Kuvitelma luodaan pukeutumisen, rekvisiitan, meikin ja toiseksi muuttamisen eli näyttelemisen avulla. Kuvat vihjaavat ja viittaavat itsensä ulkopuolelle. Niihin sisältyy lupaus jostain toisesta.

Onko tämä runouden aihe, kuuluuko se runouden aihepiiriin? Onko runo valokuva, jota kehtaa katsoa tarkemmin kuin todellisuutta? Ei ehkä sen ainoa tehtävä, mutta käytännössä kyllä. Katsokaa nyt tätäkin harhailua. Mikä se semmoinen runo on, joka tuottaa vain yhden ratkaisun, joka johtaa joka kerta samaan lukutulokseen. Kuten Blomberg toisaalla kirjoittaa, kursiivilla painottaen:

mitä näen juuri nyt?

Kuvan katsominen on toki muokatun, tulkitun toden katsomista, mutta onko ihmisen tarkkailukaan koskaan pelkän, paljaan ihmisen tutkiskelua? Me kampaamme, pukeudumme, ehostamme, pyrimme vaikuttamaan siihen, mitä toiset näkevät. Myöhemmin, paljon myöhemmin Blomberg ottaa itsekin asian puheeksi viittaamalla sanan ”kosmetiikka” etymologiaan. Maalamalla ja rajaamalla ehostaminen on ei ainoastaan ihmisen vaan tunnetun maailman eli kosmoksen koristelua, kauniimmaksi tekemistä, ehkä jopa luomista sinänsä. Hassua, mutta ajatuksen mukaista: englannin muihin kieliin levinnyt ehostamista tarkoittava sana ”make-up” sisältää kaikessa yksinkertaisuudessaan uudeksi luomisen ajatuksen. Kävisikö se jopa ”poiesiksen” käännöksestä?

Vielä muuan arkaileva harhapolku. Kirjoituksen alkujuuria pohdiskellessani olen ohjautunut ajattelemaan, että jo ennen ”miehistä” kirjanpidon tekniikkaa naiset ovat ”kirjoittaneet” viestejä kasvoilleen ja vaatteisiinsa make-upin, korujen ja kirjonnan muodossa. Jotkut näistä viesteistä ovat olleet kaikille tarkoitettuja, mutta ehkä niissä on myös naisten välistä salakirjoitusta. Naiset ovat kirjoneet hellien vaalimiinsa käsitöihin surunsa, kaipauksensa, toivonsa merkit, joita toiset ovat voineet lukea. Korut kertovat yhteisöstä ja asemasta siinä; romaninaisilla niissä on heidän eläkkeensä, ja siksi niihin kajoaminen on tabu. Toisaalta sukupuolittaminen voi olla virhe, ajatellaan vaikka nykyisinkin suosittuja tatuointeja, lävistyksiä, univormujen tunnuksia, heimopukeutumista, fanipaitoja. Sormus nimettömässä on viesti, mutta myös punaisiksi maalatut huulet. Kosmos valmiiksi kirjoitettu.