[9]

1924

Syyskuu Leningradissa kirvoittaa romaanin tähän asti hauskimman luvun. Vuosi alkaa synkästi: "Lenin oli kuollut." Murheet kuitenkin unohtuvat, sillä kesä on ihana ja ruoantäyteinen. Syksy tuo jälleen käänteen. Seuraa päiväkausia kestänyt rankkasade, jonka seurauksena Neva alkaa juosta vastavirtaan, ja ennen pitkää joki tulvii yli äyräidensä.

Pahimman tulvan aikaan romaani vie lukijansa Vasilinsaaren tiedemieskorttelissa sijaitsevaan Nevan rantakadun asuntoon, jota isännöi muuan professori ja tunnettu nobelisti Ivan Pavlov. Tuona iltana hänen vieraansa edustavat tieteen, taiteen ja vallankäytön eliittiä, heidän joukossaan Freudin kanssa kirjeenvaihtoa käyvä psykoanalyytikko Aleksandr Lurija, Lakkoa viimeistelevä, massojen taidetta kehittelevä elokuvaohjaaja Sergei Eisenstein ja vallankumouksen johtoon asettuneen troikan edustaja Grigori Zinovjev.

Tyypillistä Leikolaa. Vladimir Iljitšin poismeno ohitetaan kolmella sanalla. Sen sijaan hän selostaa pitkään illallisvieraiden ryypiskelyä ja sisäpiirin juoruilua, samoin kuin tulvan vuoksi hengenvaaraan joutuneiden Pavlovin koirien pelastusoperaatiota.

Joen tulvimista tarkkaileva Eisenstein inspiroituu. "Hän oli päättänyt kokeilla mitä erilaisimpien kuvien leikkaamista peräkkäin, luoda uusia vaikutelmia. Mutta mitään tällaista montaasia, jonka Neva rakensi hänen silmiensä eteen, ei hänkään olisi kyennyt kuvittelemaan."

Aamuyöllä tulva saavuttaa huippunsa. "Silloin purjehtivat laivat kaduille ja toreille." Tähän luku päättyy. Kun käännämme sivua, on jo vuosi 1926.