3

Mikä siinäkin on, että aloittelevat runoilijat vuosisadasta ja vuosituhannesta toiseen kääntyvät samojen runoilijoiden puoleen hakemaan oppia ja innoitusta. Yksi heistä on ollut ja on Edith Södergran. Niin oli minun nuoruudessani ja niin oli sata vuotta sitten, kun Björling ja muut lumoutuivat hänen mullistavasta runoilmaisustaan. Alussa Södergranin runous kosketti tietenkin pääasiassa ruotsinkielisiä, mutta ajan myötä vaikutus ulottui kielirajojen yli. Varhaisena siltana toimi kirjallisuuslehti Ultra, jossa julkaistiin tekstejä molemmilla kotimaisilla. Kun Tulevaisuuden varjo ilmestyi Pentti Saaritsan suomennoksena 1972, olin seitsemäntoista vuoden herkässä iässä. Teos oli yksi ensimmäisistä runokirjahankinnoistani. Runokäsitykseni moukkautui monesta lähteestä, mutta yhteistä niille oli runouden ainutlaatuinen, muusta kielenkäytöstä poikkeava kyky ei ainoastaan nimetä asioita, vaan tuottaa ja luoda uusia. Södergranin, Hagar Olssonin ja Björlingin ennenkuulumaton, uusi ja uskalias, nonchalantti ilmaisu löysi puolestapuhjia, mutta myös epäiljöitä riitti. Södergranista tuolloin kirjoitetun lehtijutun otsikko "Selvänäkijä vai huijari?" ei ole aikaan sidottu ja voisi ilmestyä milloin tahansa. Yksikään runoilijasukupolvi ei ole läpikotaisin ja päivästä päivään yksimielinen.