Teksti on verkko

On tuskin sattumaa, että selaan Brian Dillonin kirjaa Essayism (2017) vain pari tuntia ennen kuin tartun vihdoin joku päivä sitten postin tuomaan uuteen Poesiavihkoon, jonka kirjoittajia ovat Kristian Blomberg,  Erkka Filander ja Olli-Pekka Tennilä. Vihkon nimi on Täten. Muodon okkultismi. Sekään on tuskin sattumaa, että Dillon kirjoittaa muutaman sivun myös fragmentista. Painavaan filosofiin viitaten esseisti ensinnäkin muistuttaa, että monet antiikin klassikot ovat säilyneet meille fragmentteina. Toisaalta, kuten olemme saaneet huomata, myös useat modernit teokset ovat fragmentaarisia jo syntyessään. Kaikki liittyy kaikkeen, eli kuten Dillon apulaisineen huomauttaa, sanojen teksti, tekstuuri ja tekstiili etymologia viittaa latinan sanaan textum, verkko. Siis se väline, johon tarttuu kaikenlaista. Vihkolaiset mainitsevat sanan "teksti" ensimmäisen kerran kolmannella sivulla, mutta sitä seuraa pian rivin mittainen sitaatti Virpi Vairiselta;

    runo kuin hämähäkki kuolisi | hitaasti paperin yli

Hämähäkinverkkoa ei mainita, mutta tuo melkein näkymätön passiivinen toimija saaliin ja saalistajan välissä on olemassa implisiittisesti. Voiko runon tekemisiä ja olemusta kuvata paremmin? Kuten kirjoittajat ykskantaan toteavat sen olevan::

    Ei-identifioitu tekstuaalinen objekti.

Hyvää roinaa

Vielä en ole päässyt selvyyteen siitä mistä kaikesta nimi kaiken kertoo. California tai Kalifornia on iso aihe, johon viitattiin jo teoksen alussa. Muistuu mieleen, että nimen California etymologiasta kiistellään. Englanninkielinen Wikipedia mainitsee yhden tulkinnan:

Nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1510 julkaistussa espanjalaisessa ritariromaanissa Las sergas de Esplandián. Teoksessa California on myyttinen saari, jota hallitsee kuningatar Calafia. Saari sijaitsee "Intian oikealla puolella", lähellä maanpäällistä paratiisia, ja on täynnä kultaa sekä soturinaisia.

Joskus runouteen kertyy kuin vahingossa ohittamatonta triviaa tai auringonlaskun roinaa. Nimiosasto ja sen myötä teos laajemminkin on tulkintani mukaan eräänlainen jälkeenpäin koottu muistuma ajasta, jonka tekijä vietti paikkaseudulla vuosia ja vuosia sitten. Muistot ovat välähdyksiä tapahtumista ja tunnelmista, seassa paikannimiä kuten Mountain View, kultainen bridge ja Palo Alto sekä ammattisanastoa, kuten benchmark, cordless ja blockhain. Tulos on fragmentaarinen, ja mitäpä muuta se voisikaan olla, jos selailun kohteena ovat omaan mieleen ja muistikrjan sivuille tallentuneet, toisinaan kryptiset merkinnät. Samalla metodilla on rakennettu seuraavakin laaja osasto, nimeltään Adam. Adam, jonka heti ensi rivillä ilmoitetaan kuolleen, edustaa henkilöä mutta muistelijan tajunnassa myös muita asioita:

Niin kuin olisit salaa pysäyttänyt ajan. 
Aika salailee meiltä paljon.

Sama metodi esiintyy läpi teoksen. Yksityinen ja yleinen sekoittuvat. Tekijä ihmettelee aineistoaan lukijan tavoin, yhtä aikaa sisältä ja ulkoa, ulkopuolisena. Tulkinta ja merkitykset riippuvat lukijan kokemuksesta ja herkkyydestä. Runoudessa mikään ei ole lukkoonlyötyä, kiinteää, paikallaan. Melkein lopussa todetaan, heti suoran kielirunoussilmänsiskun jälkeen:

Unohdamme toisemme alaviitteiksi, 

kaupungeiksi joissa pidimme paikkaa.