Belles lettres

Täten pohtii ja teoretisoi, mutta on myös itsessään vähintään teoksehko. Lajityyppiä on vaikea määritellä yksiselitteisesti, joten ehkä kutsumme sen tekijöitä belletristeiksi. Luemme teosta, jonka muoto on sisäisesti, ei ulkoisesti määrittynyttä. Kuten teoksen nimikin sanoo, tekijät ovat enemmän kiinnostuneita siitä miten kuin mitä. "Tällaisen teoksen ääressä lukijakin on ottamassa asiasta selvää ja osallistumassa tuotantoon, ei vain ottamassa sitä vastaan." Merkitsen virkkeen sitaatiksi, mutta en ilmoita sen lähdettä, jotta huomio kiinnittyy henkilön sijasta asiaan. Pääasia on se mitä sinäkin teet juuri nyt: tekijä jotain jotain, lukija jotain jotain. Humba humba tätärä ja Humba, humba, tätärä. Hyvää taiteiden yötä!

Ei tämä vaan täten

BFT:n teksti on niin tiivistä ja niukasti itseään perustelevaa, että sen kuvailu ja referointi perinteisin keinoin on miltei mahdotonta. Kaikki on oikeastaan sanottu jo vihkosen nimessä. Ei tämä vaan täten. Runous on lajityyppi, jossa sanottava syntyy keinojen ja toteutuman, ei välitettävän sanottavan kautta. Täten siis: 

Runous tunnistetaan usein siloin, kun sitä ei tunnisteta mhinkään muuhun luokkaan kuuluvaksi.

Tämä on jo sellaisenaan radikaali oivallus. Mutta ei siinä kaikki, sillä tekijöiden mukaan näitä luokkia on yhä enemmän. Juuriin menevä pohdinta jatkuu:

Tämä muutos tarkoittaa, että myös niiden poismaalaama alue, toisin sanoen runous, muuttuu.

Tämä ei niinkään tarkoita, että lajityyppien moninaisuus olisi huono asia. mutta se korostaa runouden erityisyyttä. Runous on laji, joka ei ole korvattavissa millään muulla.