perjantai 20. marraskuuta 2026

2

Oman alustani eli Neljännen seinän konseptiin kuuluu, että luentani pyrkii välttämään jälkiviisautta. Kirjoitan sitä mukaa kuin lukeminen etenee, ja jos teen vääriä johtopäätöksiä, eli myönnän mahdolliset virheeni ja korjaan ne vasta uudessa tekstissä.

Marraksen alussa olen monella tapaa ymmälläni. Sen verran kuitenkin selviää, että teoksen kertoja-päähenkilö Valpuri on nuori nainen, joka asuu parin lampaan ja kissan kanssa kylän laitamilla jossain päin itäistä Suomea. Ajankohdaksi määrittyy Ruotsin vallan aika ja erityisesti sen loppupää eli 1600- ja 1700-lukujen vaihde. (Tarkkaa aikaa tai paikkaa ei ilmaista, vaikka paikannimiä vilahtelee kertomuksessa. Toisaalta haastatteluissa tekijä on antanut ymmärtää, että teos sisältää tarkkoja vihjeitä molemmista, mutta palataan niihin myöhemmin.) 

Se tiedetään varmasti, että seudulla valmistaudutaan sadonkorjuun juhlan eli kekrin viettoon. Kristinusko on saapunut, mutta vanhat kansanperinteet ovat yhä vallalla. Valpurin vakaa elämä kuitenkin järkähtää, kun kekrin aattona metsänrajasta ilmestyy oudosti pukeutunut ja outoja puhuva mies. Mies näyttää kerjäläiseltä, mutta hänessä on myös pyhän merkkejä, ja siksi Valpuri kutsuu häntä pyhään viittaavalla sanalla santti. Tämä arvoitus tai ihme on myös se syy, jonka vuoksi hän katsoo tarinansa kertomisen väärtiksi.

torstai 19. marraskuuta 2026

Alussa oli varis

1

Kertomus alkaa varislinnun raakunnalla. Ei siis teoksen painettu versio, vaan äänikirja. Paperisen kirjan ensirivillä mainitaan vain mies ja metsä, vaikka lintukin on tottakai kuviteltavissa. Tekstin aikamuodoista voi saman tien päätellä, että tässä käydään läpi jotain aiemmin tapahtuneita asioita; toisen kappaleen alussa selviää, että niistä on "niin monta vuotta jo". 

Liisa Kaski ei pääse esikoisteoksessaan Marras alkua pitemmälle, kun kysymyksiä herää. Kuka puhuu ja kenelle? Miksi tuo tapahtumien ja niiden läpikäymisen välinen viive? Entä onko merkitystä sillä, että narratologisesti kertojia ja siten myös kuulijoita on vähintään kaksi eli lukija ja se, jolle sisäiskertoja tarinansa välittää? 

Toinen joukko kysymyksiä koskee teoksen muotoa. Ensinnäkin välttelen käyttämästä sanaa romaani ja puhun mieluummin kertomuksesta. Syy ei ole teoksen laajuudessa, vaan kertomisen tavassa. Marraksen kertoja on oikea ihminen, jolla on sielu ja ääni, ei jokin tekstuaalinen olio, teoreettinen käsite.

Toisaalta Marraksen tapauksessa väliä on alustalla eli sillä, lukeeko kirjan paperilta tai näytöltä vai kuunteleeko sen ääniteoksena. Enkä tarkoita vain tekstiin kuulumattomia ääniä, vaan myös äänikirjan lukijan omaa ääntä ja persoonallista esitystä. Tunteet ovat pelissä sekä lukijalla että kuulijalla, kun kertoja intoutuu asiassaan tai kerrassaan puhkeaa laulamaan kesken luennan.