sunnuntai 31. toukokuuta 2026

Hyvää roinaa

Vielä en ole päässyt selvyyteen siitä mistä kaikesta nimi kaiken kertoo. California tai Kalifornia on iso aihe, johon viitattiin jo teoksen alussa. Muistuu mieleen, että nimen California etymologiasta kiistellään. Englanninkielinen Wikipedia mainitsee yhden tulkinnan:

Nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1510 julkaistussa espanjalaisessa ritariromaanissa Las sergas de Esplandián. Teoksessa California on myyttinen saari, jota hallitsee kuningatar Calafia. Saari sijaitsee "Intian oikealla puolella", lähellä maanpäällistä paratiisia, ja on täynnä kultaa sekä soturinaisia.

Joskus runouteen kertyy kuin vahingossa ohittamatonta triviaa tai auringonlaskun roinaa. Nimiosasto ja sen myötä teos laajemminkin on tulkintani mukaan eräänlainen jälkeenpäin koottu muistuma ajasta, jonka tekijä vietti paikkaseudulla vuosia ja vuosia sitten. Muistot ovat välähdyksiä tapahtumista ja tunnelmista, seassa paikannimiä kuten Mountain View, kultainen bridge ja Palo Alto sekä ammattisanastoa, kuten benchmark, cordless ja blockhain. Tulos on fragmentaarinen, ja mitäpä muuta se voisikaan olla, jos selailun kohteena ovat omaan mieleen ja muistikrjan sivuille tallentuneet, toisinaan kryptiset merkinnät. Samalla metodilla on rakennettu seuraavakin laaja osasto, nimeltään Adam. Adam, jonka heti ensi rivillä ilmoitetaan kuolleen, edustaa henkilöä mutta muistelijan tajunnassa myös muita asioita:

Niin kuin olisit salaa pysäyttänyt ajan. 
Aika salailee meiltä paljon.

Sama metodi esiintyy läpi teoksen. Yksityinen ja yleinen sekoittuvat. Tekijä ihmettelee aineistoaan lukijan tavoin, yhtä aikaa sisältä ja ulkoa, ulkopuolisena. Tulkinta ja merkitykset riippuvat lukijan kokemuksesta ja herkkyydestä. Runoudessa mikään ei ole lukkoonlyötyä, kiinteää, paikallaan. Melkein lopussa todetaan, heti suoran kielirunoussilmänsiskun jälkeen:

Unohdamme toisemme alaviitteiksi, 
kaupungeiksi joissa pidimme paikkaa.

 

lauantai 30. toukokuuta 2026

Toisen unessa

Juhana Vähäsen suurteos Ballaadi Arska Kurmoksesta on herättänyt ihmeen vähän huomiota. Kollegoiden kesken kyllä, mutta ei mediassa. Siispä nostan esiin Vesa Haapalan mainion analyysin Kiiltomadossa. Ylittämätön on lyhyt huomio:

Kun teos on avoin ja aleatorinen, siitä voi vain nauttia. Ehkä siinä voi olla kuin jonkun toisen unessa.

Juuri tässä on runouden suuri tarjouma. Kun toinen avaa kielensä, lukija pääsee sukeltamaan toisen tajuntaan.