Rihmaston tarjouma

Mikko Rädyn kokoelman väliin numeroidut ja väliin otsikoin varustetut osastot asettuvat arvaamattomasti toistensa lomaan. Rakenne sallii lukijan löytää oman reittinsä teoksen läpi. Seuraavan osaston nimi "Rihmasto" on kuvaava. Merkitys ei synny yhdestä keskuksesta, vaan erilaisista toisiinsa liittyvistä yhteyksistä. Rihmasto leviää eri suuntiin, katkeilee ja yhdistyy taas, ylipäänsä etenee odottamattomia reittejä. Esimerkiksi tekstin fontti saattaa yhtäkkiä vaihtua ja sanoja erottavat välit unohtua. Yhtä ja samaa päämerkitystä tai esittämisen mallia ei ole. (Painomustekin saattaa paikoin muuttua harmaan eri sävyiksi!) Runo ei ole pysyvä monumentti vaan alati muuttuva suhdeverkosto. Runo on tarjouma, ei lukkoon lyöty merkitys. Rihmasto sisältää mahdollisuuksia, joita sen yksittäinen piste ei vielä tiedä sisältävänsä. Aika muuttaa suuntaa. Rädyn sanoin: 

    jos teoria voisi vielä vaikuttaa jo tapahtuneeseen

Runouden psykedeliaa

Palaan runoilijoihin Michaux ja Vähänen. Molemmat tunnetaan tajuntaa räjäyttävistä teksteistään ja kuvistaan. Lukijana ja katsojana voin sanoa, että teokset sekä kuvaavat että aiheuttavat näitä tajunnallisia muutoksia. Tätä kaksijakoisuutta kuvaavat myös sanat psykedelia ja psykedeeli, molemmat yhdistelmiä muinaiskreikan sanoista psyche, ’sielu, mieli’ ja delein, ’ilmaista’. Kielen ja mielen tarkkailu jos mikään on runoilijan toimialaa. Minä muuttuu, kieli muuttuu; kieli muuttuu, minä muuttuu -– runouden avulla myös ilman varsinaisia psykedeelejä. Itse suositan Ballaadille kahta lukutapaa. Toinen hidas, pitkä, meditoiva, toinen täynnä ääntä ja vimmaa. Kumpaankin soveltuu myös meditaatiosta tuttu sanskritin sana mantra, joka koostuu juuresta man- eli 'mieli' ja päätteestä -tra eli 'työkalu, instrumentti'. Maailman sijasta kuvailun ja vaikutuksen kohteena on siis tietoisuus ja tajunta. Esimerkiksi erään 1800-luvun lopussa itämailla asuneen britin psykedeelisiä kokemuksia kuvailtiin seuraavasti: "Hän tunsi päässään ajatusten syntymän myrskyn tapaisella nopeudella, tuntien esiin niin suuressa määrin, että hän niitä merkitäkseen luuli tarvitsevansa äärettömän joukon kirjoja." Runouden minimalismi ja maksimalismi samassa paketissa. Esimerkiksi Ballaadin tapauksessa on vaikea sanoa, kummasta on kyse, vai molemmista. Psykedelia suomalaisessa kirjallisuudessa ei ole kovin yleistä, mutta kattaa toki myös muumikirjat. Eräässäkin sarjakuvassa "Niiskuneiti yritti ensin ostaa marihuanaa ja lopulta kaikki muumipeikot nappasivat puoli kiloa [!] LSD:tä vapauttaakseen sisäisen minänsä ja lumoutuivat viikoiksi katsomaan kuuta." Aivan selvästi Arska hurmoksessa!