Järkeilyä ei ole

Armon jälkeen on Painovoiman vuoro. Mitä kuuluu edelliseen ja mitä kuuluu jälkimmäiseen? Simone Weil pohti ja koki asioita meidänkin puolestamme. Miten ihminen voi sallia julmuuksia, kuten holodomor tai holokausti? Entä mitä me voimme asialle, jos Jumalakaan ei voinut? Järkeilyä on melkein mahdoton seurata, kun järkeilyä ei ole. On vain meidän kokemuksemme, ja rakastamiemme olemassaolo, painovoiman kaltainen halu. Muulla ei ole väliä. Tai on, esimerkiksi runoilijan sanoilla:

Armo: elämän kunnioittamista. Siinä se. Kuuluu alakategoriaan: älä epäile. Kuinka suloista olisi päätyä ruiskukaksi. 

Kukonhelttauute

Teonsanat ovat tärkeitä mutta eivät välttämättömiä. Asian välittämiseen on muitakin keinoja, kuten luetteloruno muunnelmineen. Tässä tapauksessa aukeaman verran yleissanoja, kuten vaikkapa pituus, leveys, syvyys, aika / pahvi, kartonki, aalto, paperi / kontti, rekka, valtameri, laiva / mutta sitten myös pituus, paino, ympärys ja hyaluronihappo. Mitä ihmettä?! Tietotoimistoni kertoo, että mainittua ainetta käytetään muun muassa ihonhoitotuotteiden valmistuksessa. Ja Wikipedia täydentää, että "lääke on alun perin valmistettu kukonhelttauutteesta ja kehitetty Japanissa." Että semmoista. Hetken päästä pelkästään perusmuodossa esiintyvien sanojen joukkoon lipsahtaa myös sana rahan (jos sanan 'hyvä' komparatiivimuotoa parempi ei lasketa). Mikään ei selitä poikkeamia, ja toisaalta, pitäisikö? Onko runouden tarkoitus pelkästään harjoittaa meitä kiinnittämään huomiota yksityiskohtiin? Ehkä. Kesken kaiken aukeaman yli levittyy geometrinen kuvio, jonka nimen olen kuullut ilman että se on painunut mieleeni*. Lukijaa viedään luettelon ja visuaalien keinoin. Pääasia että viedään.

* kaikentietävä ystäväni muistutti, että se on tesserakti