Toisen unessa

Juhana Vähäsen suurteos Ballaadi Arska Kurmoksesta on herättänyt ihmeen vähän huomiota. Kollegoiden kesken kyllä, mutta ei mediassa. Siispä nostan esiin Vesa Haapalan mainion analyysin Kiiltomadossa. Ylittämätön on lyhyt huomio:

Kun teos on avoin ja aleatorinen, siitä voi vain nauttia. Ehkä siinä voi olla kuin jonkun toisen unessa.

Juuri tässä on runouden suuri tarjouma. Kun toinen avaa kielensä, lukija pääsee sukeltamaan toisen tajuntaan. 

Järkeilyä ei ole

Armon jälkeen on Painovoiman vuoro. Mitä kuuluu edelliseen ja mitä kuuluu jälkimmäiseen? Simone Weil pohti ja koki asioita meidänkin puolestamme. Miten ihminen voi sallia julmuuksia, kuten holodomor tai holokausti? Entä mitä me voimme asialle, jos Jumalakaan ei voinut? Järkeilyä on melkein mahdoton seurata, kun järkeilyä ei ole. On vain meidän kokemuksemme, ja rakastamiemme olemassaolo, painovoiman kaltainen halu. Muulla ei ole väliä. Tai on, esimerkiksi runoilijan sanoilla:

Armo: elämän kunnioittamista. Siinä se. Kuuluu alakategoriaan: älä epäile. Kuinka suloista olisi päätyä ruiskukaksi.