Paluu vinyyliin

Katoavaisuuden erityispiirteisiin kuuluu, että se julkaistaan 150 kappaleen rajattuna painoksena. (Suomen rajallisia markkinoita ajatellen kappalemäärä on varsin toiveikas.)  Jokainen teoskappale on myös uniikki. Tämä yksilöllisyys kuvataan takaliepeessä seuraavasti: "Tämän kirjan sisäkansiin on käytetty MAAILMANTAIDE-tietokirjan (Tammi 1967) osien Varhaiskristillinen taide sekä Keskiajan taide sisuksia." (Virkkeen suora siteeraaminen oli helpompaa kuin sen referoiminen.) Käytetystä metodista johtuen jokaisen niteen kannen sisäpuoli on erilainen ja myös ulkopuolessa on pieniä, tuskin havaittavia eroavaisuuksia. Tämä yksilöllisyys on sekä triviaa että merkityksellistä. Kirjapainon keinon monistetut analogiset teoskappaleet eivät tarkkaan ottaen ole toistensa täydellisiä kopioita, vaan paperin laadusta ja painojäljestä johtuen eroja on loputtomasti. Katoavaisuus korostaa tätä piirrettä erityisellä tavallaan. Se mitä luemme ja katselemme ei ole koskaan täysin sama. Digitaalisuus hämmensi hetken asetelmaa, mutta Bokehin toiminta kertoo, että ehkä paluu "vinyyliaikaan" on käsillä (pun intended).

Muoto vai sisältö?

    Me emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, 
    vaan sellaisina kuin itse olemme.

Kursivoitu tekstinpätkä ei paljasta lähdettään, mutta valaisee teoksen konseptia. Katsotaan, tehdään havainto, mietitään. Rakastan tällaista käsitteellisyyttä. Luodaan periaate ja ryhdytään noudattamaan sitä. Asioilla ei ole yhtä oikeaa ratkaisua tai totuutta, vaan materiaali ja sen tarkkailu alkavat tuottaa itsessään merkityksiä. Entä jos asiat ja ilmiöt eivät olekaan kaavamaisia ja yksinkertaisia tai moniulotteisia ja mutkikkaita? Sen sijaan jonkinlaisen poeettisen epätarkkuusperiaatteen mukaan maailmasta tunnistaa kerralla vain joko muodon tai sisällön, ilmaisun tai merkityksen, ei molempia? Ymmärrys saattaa vallita välähdyksenomaisesti, mutta sitten taas katoavaisuus voittaa. Sitä hetkeä varten on runous.