Ei tämä vaan täten

BFT:n teksti on niin tiivistä ja niukasti itseään perustelevaa, että sen kuvailu ja referointi perinteisin keinoin on miltei mahdotonta. Kaikki on oikeastaan sanottu jo vihkosen nimessä. Ei tämä vaan täten. Runous on lajityyppi, jossa sanottava syntyy keinojen ja toteutuman, ei välitettävän sanottavan kautta. Täten siis: 

Runous tunnistetaan usein siloin, kun sitä ei tunnisteta mhinkään muuhun luokkaan kuuluvaksi.

Tämä on jo sellaisenaan radikaali oivallus. Mutta ei siinä kaikki, sillä tekijöiden mukaan näitä luokkia on yhä enemmän. Juuriin menevä pohdinta jatkuu:

Tämä muutos tarkoittaa, että myös niiden poismaalaama alue, toisin sanoen runous, muuttuu.

Tämä ei niinkään tarkoita, että lajityyppien moninaisuus olisi huono asia. mutta se korostaa runouden erityisyyttä. Runous on laji, joka ei ole korvattavissa millään muulla. 

Tekstin mahdollisuudet

Seuraava BFT:n yksittäinen rivi kaiuttaa Derridan kuuluisaa väitettä, jonka mukaan "tekstin ulkopuolella ei ole mitään",  Heidän muunnelmansa ja edelleen kehittelynsä ajatuksesta kuuluu:

Sillä jos kieli on, kuten sanotaan, kaikki mitä on, antaa muoto tuolle kielelle mahdollisuuden olla muutakin kuin kaikki mitä on.

Tämä on radikaali ehdotus. Derrida siis esitti, että todellisuuden kohtaamiseen ja sen pohtimiseen tarvitaan kieltä. Vihkolaiset sen sijaan visioivat. että keskittymällä kielen sisällön sijaan sen muotoon pääsemme kehityksessä eteenpäin. Uusien ajatusten löytämiseksi meidän on annettava kielelle uusia tilaisuuksia tuottamalla ja kokeilemalla uusia muotoja. Salatietoa kerta kaikkiaan!