10

On hienoa, että Juicen ja Gösta Sundqvistin kaltaiset tekijät otetaan näin osaksi runoutta. Leskisen ansiot riimittelijänä ja rytmittelijänä tiedetään, mutta pitäisikö jonkun tutkia, mistä Sundqvistin sanoituksissa oli kysymys? Esimerkiksi Kallion mainitsemissa kappaleissa Mitä kuuluu Marja-Leena? ja Poika nimeltä Päivi. Myös Marttaliitossa ja Naisasialiitto Unioinissa aktiivisesti toimineen Alli Nissisen esiin nostaminen on merkittävä teko ja kunnianosoitus. Samalla sivulla Nissis-viittausten kanssa pyöritellään kuinka ollakaan myös tuttua kokea-koetella-kokeilla-teemaa:


    koetuksella koe-eläin

                    kosmoksen koekaniini

                                koetin, instrumentti

                                                                        ihminen, koeajalla

Runouden kontekstissa "kodittomuus" on tietoista radikalismia ja tahallista systeemin ulkopuolelle jättäytymistä, toimintaa kodittomien heimon piirissä. Se on myös loputonta tiedonjanoa ja kaipuuta uusien vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien etsimiseen. Ei pysähdys, vaan jatkuva liike.

9

Miten innoituksen lähteiden ilmoittaminen pitää tulkita? Onko tekijä ikään kuin velkaa lainaamilleen tahoille? Ei minun mielestäni. Lainaaja ei hyödy lainatun kustannuksella. Lainaaja ja lainattu liittyvät yhdessä johonkin isompaan. Kyse on poeettisesta "liiketoiminnasta", joka on kaikin yhteisöllisin tavoin kannatettavaa ja hyödyllistä. Toisaalta runoutta on mahdoton kirjoittaa tyhjiössä, itseriittoisesti. Runous ei ole koditonta, vaan yhteydessä toisiin runouksiin. Merkitykset syntyvät näistä yhteyksistä. Kukaan ei pysty tuottamaan niitä yksin. Ihmiset sen sijaan ovat toista maata. Olemme kaikki osa ihmiskuntaa, ja silti yksilöt voivat kokea itsensä osattomiksi, syrjäytetyiksi, kodittomiksi. Tämä kokemus puolestaan voi synnyttää solidaarisuuden tunteen ja kasvattaa sitä. Voimme olla kodittomia yhdessä.

8

Toisessa osassa kaikki muuttuu, ja mikään ei muutu. En osaa heti nimetä, mistä tuntemus johtuu. Teoksen lopusta löytyy kuitenkin luettelo, jossa tekijä kiittää lähteitään ja innoittajiaan. Innoittajia ovat muun muassa Gösta Sundqvist, Juice Leskinen, Robert Burns, Uuni Kailas, W. B. Yeats, Alli Nissinen ja jotkut heidän nimeltä mainitut laulunsa tai runonsa. Kysyä sopii, miksi heidät nimetään, vaikka viitteet ovat joko niin ilmiselviä tai ylimalkaisia, että ne olisi yhtä hyvin voinut jättää mainitsematta. Ja tarkoittaako kakkososan lähteiden nimeäminen sitä, että ensimmäisessä osassa tekijä on tullut toimeen "omillaan", ilman teoksen teemoja tukevaa "kirjallisuutta"? Kysymykseni eivät tarkoita, että kaipaisin niihin vastauksia. Kuten Kallio Yeatsiin nojaten toteaa, tanssijaa ei ole tarvis erottaa tanssista. Tämä tekijän ja teoksen yhteensulautuminen tulee selkeästi esiin monipuolisen runoilijan muissa leipälajeissa, kuten visuaalisessa runoudessa tai lavarunoudessa. Runo ei ole vain kirjan sivulle painettu teksti, vaan eräänlainen fyysis-psyykkinen kokonaisele. Runokin on enemmän teko kuin tekijästään irrottautunut teos.