5

Pakko lausua jotain vihkon sisäkansiin sijoitetuista teksteistä. Ne ovat tekijöiden mukaan "kuvauksia Hélène Bambergerin valokuvaamasta postikorttisarjasta, jonka kuvissa Marguerite Duras poseeraa milloin yksin, milloin Yann Andréan kanssa. Välillä kuvissa on Durasin asuntojen huoneita, ilman Durasin läsnäoloa; välillä kuvat ovat automatkoilta Trouvillen lähistön rantakaupungeista." Forssénin ja Kaleniuksen tekstit noudattavat tavallaan ekfrasiksen periaatetta, eli ne kuvailevat valokuvien sisältöä. Mutta on niissä muutakin. Sopii kysyä, eikö kuvaa kuin kuvaa ole miltei mahdoton selostaa ilman tulkintaa siitä, mitä kirjoittaja on kuvassa nähnyt tai luullut näkevänsä. – Sitten mä aloin katsoa sitä elokuvaa lyhyinä pätkinä ja kirjoittaa sen päälle, mitä näin tai olin näkevinäni. Kirjoittaja on outo rooli. Hän luettelee havaintojaan, väittää, esittää. Mutta koskaan ei voi olla varma mistään. – Paikat, joissa Duras oli oleskellut, niihinkin täytyi matkustaa, että pääsi tarkistamaan ovatko ne yhtä kirjoituksen kanssa. Eihän kukkien tuoksuakaan näytetä, koska sitä ei voi näyttää. Kaikki on puhdasta olettamusta.

Mustiin pukeutunut Duras ilman kasvoja tai vartaloa. Hänen kätensä ovat ristissä pöydän päällä. Neljä käsirengasta ranteessa ja niiden välissä kello, joka on kaksikymmentä yli kaksitoista. Neljä sormusta rukoilee. Kynnet on huoliteltu. Iholla tummat suonet. Käsien alla papereita. Yhdellä on kirjoitusta. Se on tehty kynällä.

Kuvaus on paljastava. Valokuvasta näkee kellon viisareineen, mutta onko tulkinta kellonajasta sekään ehdottomasti yksiselitteinen? Kuten todettua, kirjoituksen kyllä tunnistaa kirjoitukseksi, mutta ei siitäkään voinut sanoa muuta kuin, että se on tehty kynällä. 

(Toivottavasti kuvan julkaiseminen tässä ei mitätöi tai pilaa jonkun lukukokemusta.)