8

Yksi tämän projektin tarkoituksista on kokeilla ajattelua ja lukutapoja, joita normikritiikkiin ei ikinä kirjoittaisi. Siis antaa ajatusten leijua vapaasti ja katsoa, mihin ne johtavat. Teen sitä muutenkin pitkin päivää, mutta useimmiten nämä pohdinnat sijoittuvat päiväni ensimmäiseen tai viimeiseen tuntiin. Suosikkejani on kuvitella päivä, jolloin kieli "keksittiin". Joku lausui ensimmäisen sanan ja sitten toisen. Muut ymmärsivät ja jatkoivat siitä. Iltaan mennessä lauman hölösuu oli nimennyt kaiken näkyvissä olevan: puun, kiven, kukan, pilven, auringon, kuun ja tähdet. No, eihän se tietenkään niin mennyt. Kurkunpään ja symbolifunktion kehittyminen ottaa aikansa. Kaksi johtopäätöstä on kuitenkin tehty. Kieltä on tarvittu ensinnäkin varoittamiseen. Vaara uhkaa esimerkiksi pedon muodossa, ja siitä pitää varoittaa muita. Eli joku tietää jotain tai on nähnyt jotain, mitä muut eivät ole, ja siitä on syytä kertoa. Toinen tarve viittaa näyttämiseen. Annas kun isäs näyttää, miten se ja se asia tehdään. Toisin sanoen jollakulla on jälleen tietoa, jota muilla ei ole. Kuluu muutama hetki. Ennen pitkää vaarasta ilmoittava äännähdys tai merkki on kehittynyt sanoiksi ja lauseiksi, ja tietoa on opittu jakamaan sellaisistakin asioista, jotka eivät ole välittömästi näkyvissä. Konkreettisen viittaamisen, tarkoittamisen ja merkitsemisen käytännöt juurtuvat kuitenkin syvälle. Kaiken sen sormella osoittamisen jälkeen meillä on lopulta käsitteet kapitalismi, skitsofrenia ja kaiken huippuna werk. Palatkaamme viimein Pirandelloon. Tarvittiin runoilijan ymmärrys sen toteamiseksi, että niin on, jos siltä näyttää. Asiat toisin sanoen ovat mitä ovat ja ne näyttävät sen meille. Toisaalta palatkaamme myös Forsséniin ja Kaleniukseen, jotka totesivat, että kukan tuoksua ei näytetä. Se on havainto ja väite ja merkkijono, jonka seurauksena aivoni menevät solmuun. Kukan tuoksua ei siis näytetä, koska sitä ei voi näyttää, mutta runoilijapa näyttää sen puhumalla asiasta. Lauseen seurauksena kukan tuoksu ei määrity, mutta se käväisee mielessä. Mitä se John Berger sanoikaan Joseph Beuysista? Että Beuys saa katsojat osallistumaan kuvan tekemiseen ja kuuntelemaan, mitä heidän silmänsä kertovat. Kuulostaa tutulta:

    – Ymmärtääkseen on katsottava sormenpäillä, näppäimistön kautta.