7

Meinasin jo lopettaa kirjoittamisen, mutta oli pakko jatkaa lukemista. Duras-muunnelmien kokonaisuus muodostuu pienistä häkellyttävistä timanteista. Poimin niitä tähän:

    hän täyttää julmaa luunvalkeaa aikaa

    hänessä on äänettömiä kenkiä

    kuumuus voittaa ajan

    hän elää ilman muistia

    suudelma hipaisee muistia hieman    

    hän kävelee pimeää käytävää, kuin askel

    kukkien tuoksua ei näytetä

Nämäkin ovat esimerkkejä siitä, että kirjoittaja ja lukija, tai kaksi lukijaa, tai kaksi kirjoittajaa, eivät voi koskaan olla varmoja siitä, ymmärtävätkö he saman asian, tai ymmärtävätkö mitään. Lukeminen tai kirjoittaminen harvoin on ajattelua, jonkin asian täsmällistä ymmärtämistä, eikä se takaa identtisen kokemuksen välittämistä tai välittymistä. Kuumuus tunteena tai kokemuksena on arvatenkin ollut olemassa jo ennen kieltä ja käsitteen luomista, ei kai siihen muuten olisi tarvetta viitata. Vai onko? Kun kieli on kerran keksitty, maailmaa ilman sitä on mahdoton kuvitella. Toisaalta mistä voimme olla varmoja, ettei merkitsemisen ketju astu harhaan jokaisen sanan kohdalla jo heti ensimmäisellä kerralla? Miten selittää suudelma tai muisti ilman muita sanoja? Miten voi olla yhtään mitään jos kukkien tuoksua ei näytetä?