keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Mikko Rikala (kuvat) ja Harry Salmenniemi (tekstit): Towards Nothing. Lugemik 2016.

Tekijätiedoissa teos on merkitty valokuvaaja Mikko Rikalan nimiin; tekstit siihen on kirjoittanut runoilija Harry Salmenniemi. Jos tekstit sijaitsisivat jossain muualla, mitä lajityyppiä ne edustaisivat? Ovatko tekstit itsenäisiä teoksia, vai ovatko ne "vain" valokuvia "selittäviä" tai "kommentoivia" kuvatekstejä, kuten niitä asiapitoisissa julkaisuissa tavataan kutsua? Jos asetelma olisi toisinpäin, "luettaisiinko" Rikalan kuvia Salmenniemen tekstien selittäjinä tai kommentaareina?

Rikalan kuvissa ihmishahmoja ei näy, mutta ne eivät ole myöskään pelkkiä abstraktioita tai luontokuvia. Ihminen on niissä selvästi läsnä kokijana tai poissaolevana toimijana; ihminen on se, joka on joko "matkalla ei-minnekään" tai kohdistanut katseensa tai kameransa linssin "kohti ei-mitään". Tekstissä etäisyys on hankalampi ottaa. Salmenniemi onnistui siinä esikoisteoksessaan Virrata että (2008), joka tuli lähimmäksi abstraktiota ilman konkreettisen runon keinoja.

Salmenniemen ihmiset kaipaavat apua, niin kuin hauraat mummot, joita haluaisi taluttaa kadun yli. He elävät maailmassa, mutta ovat ja elävät siinä jotenkin vieraina. He tulkitsevat maailmaa ja asioita väärin tai ainakin omalla tavallaan: Avaan ikkunan, suljen sen. Elämä kuluu tällaisissa toiminnoissa, eikä siinä ole mitään pahaa. Ikkuna-teema johtaa runoiljaa eteenpäin: Hän kuvittelee millaista on lasin toisella puolella, ulkona. Hän tarkoittaa nyt ikkunaa. Kuinka vieraaksi itsensä pitää tuntea tullakseen ajatelleeksi tämmöistä? Toisaalta runoilija ihmisessä kääntää ongelman välittömästi edukseen: Se mikä näkyy ikkunasta, ei katoa vaikka ikkuna särkyisi.

Yksittäisten tekstinpätkien siteeraaminen on ongelmallista; niillä on usein vain aihetodisteen asema. Sitaatti itsessään ei riitä, vaan sen avulla pyritään todistamaan jotain toista asiaa. Toisinaan joku lyhyt tekstinpätkä kattaa koko teoksen ja vuotaa sen reunojen yli. Ikkuna oli vähän auki, sitä raotettiin vielä lisää, jotta unet pääsisivät sisään. Alkaa tapahtua. Yhtäkkiä aikaa on paljon. Sitä on edessä, sivuilla, ympärillä. Siinä on havainto ja sen kuva, joka jää olemaan pysyvästi.

Ei kommentteja: