Lukematta paras

Silmäilen kirjaa myöhään illalla unta odotellessa. Ikänäkö vaivaa, valo ei riitä ja lasit pitäisi puhdistaa. Teksti on pientä ja harmaata. Olisiko tässä teos, josta voisi kirjoittaa lukematta sitä? Sitäpaitsi olenhan jo kuullut ison osan siitä tekijän ääneen lausumana. Kannessa nimi on ladottu kokonaan versaalilla, mutta olen nähnyt sen kirjoitettuna myös pienaakkosin. Takakanteen nimi on aseteltu takaperin ja peilikuvana. Kirjastoluokaksi on kuin onkin merkitty 82.2. Lisäksi siinä lukee:

    linja oli silloin auki ja satoi vettä, oli 
    California ja Kaliforniassa satoi vettä

Kielikoulusta näkyy siis merkkejä. Nimi kaiken kattaa kaiken ja on erisnimenä niin erityinen, ettei sitä voi taivuttaa eikä sen erityisyyttä tarvitse korostaa isolla alkukirjaimella. Kolofoni ilmaisee, että kansi, taitto ja virheet ovat tekijän. Ennen unen tuloa ehdin laskea, että melkein kaikki ensimmäisen osan substantiivit päättyvät omistusliitteeseen -ni, eikä siinä esiinny juuri muita laatusanoja kuin liitettä kaiuttava pieni. Ahkerassa käytössä on myös adverbi jo. All in all, mahtailevan otsikon ja niukan ilmaisun kesken vallitsee kiinnostava riita.

Tavarat ja ideat

Teoksen nimi on Kaikki putoava, tekijän Mikko Räty. Teoksen osien väleissä on isoja otsakkeita, kuten Armo, Rihmasto, Painovoima ja Aine. Simone Weil käy mielessä, eikä ihme. Tai siis ihme, tavarat ja ideat, aine ja henkisyys samassa sopassa. En ryhdy etsimään sitaatteja tai suoria viitteitä. Ajattelen, että maailma koostuu monesta asiasta ja että sen osaset voivat ryhmittyä ja liittyä toisiinsa epämääräisesti, ristiriitaisesti, villisti, ketjumaisesti, fraktaalien tai rihmaston tavoin. Armoa ei voi selittää aineella, eikä ainetta armolla. Painovoima aloittaa tästä, kudotulta matolta, kompostien varjoisista kukinnoista. En ymmärrä mitään, paitsi kaunista kieltä: mesinuppiseitikki, joka hangessa niiaten purjehtii pitkää pimeäänsä. Oh, man!