12

    ottaa elementikseen eetteri,
    kuvitella olevansa turkoosi kivi

Siinä ne, runoilijan mahdollisuudet. Ryhtyä johonkin yksipuolisella päätöksellä, tai vaihtaa olomuotoa pelkän mielikuvituksen varassa. Mitään varteenotettavaa evidenssiä kummankaan toteutumisesta ei välttämättä seuraa, korkeintaan lisää sanoja tai säkeitä. Nämä tällaiset ovat "vain" ideoita. Toisekseen, puhummeko nyt antiikinaikuisesta avaruuskäsityksestä vai myöhemmästä maailmantulkinnasta? (Kiinnostuksesta eetteriin kertoo, että Aristoteles nimesi sen viidenneksi elementiksi eli kvintessensiksi, ja paavi Bonifacius VIII ehdotti noin vuonna 1299, että viidenneksi elementiksi nimettäisiin Firenzen kaupunki.) Entä onko meidän tärkeä tietää, miltä tuntuu tai mitä siitä seuraa, jos joku kuvittelee olevansa jonkin värinen kivi? Päätin tiedustella asiaa laajalta kielimallilta. "Kuvittele olevasi turkoosi kivi", kuului kehotukseni. Sen vastaus: "Olen nyt kuvitellut olevani turkoosi kivi. Millaista olisi olla kivi?" Tämä oli oikeastaan järisyttävä reaktio. Tekoälyn kuvitelma ei ollut tässä olennaista. Sen sijaan se koki tärkeäksi ilmaista älykkyytensä ja huumorintajunsa. Mikä siis on runouden suuri lupaus? Se, että kaikki on mahdollista. Esimerkkinä seuraava: eetterissä, esiäitien mailla, unessa, tähtikate pölisee uutuuttaan. Vai rohkenetko olla eri mieltä?