5

Seuraavassa osastossa mainitaan lyhyesti valkeat rubikinkuutiot. Kuutioista lukiessa ja niitä miettiessä herää ajatuksia. Valkoinen tai yksivärinen rubikinkuutio on tietysti "hyödytön", koska sitä ei voi eikä tarvitse ratkaista. Turhuus on toisaalta täydellisyyttä. Tekipä kuutiolle mitä tahansa, se on aina "oikeassa". Valkoinen kuutio muistuttaa ovelasti myös modernismin estetiikasta, jossa taideteos on eristetty muusta maailmasta esittämään ja edustamaan vain itseään galleriatilan muodostaman valkoisen kuution sisällä. Tässä tapauksessa kuutio ei kuitenkaan ole se sisätila tai galleria, jossa teokset roikkuvat näytillä, vaan ulkoapäin nähty kolmiulotteinen kappale, jonka ainoa "sisältö" on sen pinnassa. Itse kuution sisällä ei ole mitään, ainakaan mitään näkyvää.

Entä onko valkeasta tai monivärisestä rubikinkuutiosta runouden metaforaksi? On ja ei. Kuten aiemmin todettua, runo tai runoteos ei ole ratkaisuaan odottava sanaristikko tai tehtävä, jonka tekijä on laatinut lukijan kiusaksi tai viihdykkeeksi. Runo on  yhtä aikaa kesken ja valmis. Sen "palikat" ovat yhtä hyvin kotonaan ja kodittomia. Runo on samanaikaisesti sekä ratkaisematon rubikinkuutio että sen täydellinen mutta "merkityksetön" ihanne. Kallion runossa valkeat rubikinkuutiot vilahtavat vain ohimennen, mutta niillä on merkitystä. Jos emme ole tarkkoja ja osallistu itse aktiivisesti merkityksenantoon, mitä meille jää muuta kuin ratkaisujen jäljitelmät.