7

Lacanilaisessa perinteessä ihminen ei vain muovaa kieltä ja tuota runoutta, vaan kieli ja runous muovaa ihmistä, "tekee" ja "asuttaa" ihmistä. Viime mainittu ominaisuus sopii hyvin "Kodittomiin". Kyse on monenlaisesta "aineellisesta" ja "ei-aineellisesta", eri keinoin mitattavasta kodittomuudesta, vieraudesta, sopeutumattomuudesta ja ulkopuolisuudesta, mutta yhtä hyvin yksilöllisestä ja henkilökohtaisesta kodittomuuden kokemuksesta. Runous soveltuu molempien käsittelyyn radikaalin luonteensa vuoksi. Sitä voi käyttää välineenä, mutta sen vaikutukselle voi myös antautua kaikin kokemisen, koettelun ja kokeilun keinoin.

6

Teoksen ensimmäisen osan päättävässä laajassa osastossa nimeltä "etiäisille" tehdään havaintoja ulkomaailmasta, ihmisistä, eläimistä, ympäristöstä, luonnosta. Mutta ei pelkästään niistä. Ensin on nimettävä keksittyjä mahdottomuuksia: salaisuusnaurua, takaperinkikatus, kuulukuiskuttelu, nurinkurinpukeet, muksumaskotteja. Kuvitellut asiat ja niitä merkitsevät sanat ikään kuin käynnistävät poeettisen koneen. Seuraa siis havaintoja. Maailma ilmiöineen on havaitsemista varten, ja tämän toiminnan tarkoitus on tietojen kerääminen ja päätelmien tekeminen. Kuten osaston lopussa aisteihin viitaten kiteytetään: 

    Jos muutos ei näy

                    kuulu 

                tunnu

                                        mistä sen 

                                                                        ...tietää?

Ja silti kyse ei ole vain havaintojen tekemisestä ja niistä johtuvien ajatusten liikkeelle saattamisesta. Pari kertaa kesken runon puhuja astuu esiin omine tuntemuksineen. 

    koivu haroo
                ohuin käsin
    kohti kallistuvaa aitaa

    älä mene!

    älä jätä minua yksin

Toisaalta toiseen luontokappaleeseen samastuneena voi kysyä myös, nokkiiko musta keltanokkainen lintu

    turhautuneena!

                raivosta!

                    ikävissään...

Loppu pohtii runoilijan asemaa näkijänä ja kokijana:

        raskas linnun

        syvin

                    harhailee

                                                        tämän ja

                                                            tuonpuoleisen

                                                                                            valon ja

                                                                                                    varjon

                                                                    välissä

                                                                sen

                                                                                    pysyvin

Runoilija ei pääse materiaalistaan muttei myöskään tuota materiaalia käsittelevästä tietoisuudestaan.