12

Kuten sanottu, teoksessa on hyvin vähän "varsinaista" sisältöä. Tyypillinen on hakasulkuihin – ikään kuin rajatun tilan sisään – sijoitettu ei-edes-virke: Loittonemisen tuntua, maiseman, henkilön, merkitysten, tunteiden, muistojen, aukioiden. Joku toinen runoilija kirjoittaisi nämä irralliset sanat muistikirjaansa ja lähtisi kirjoittamaan runotekstiä niiden pohjalta. Ei tämä runoilija. Hän tekee runoutta melkein ei mistään. Tämän teoksen substanssi on sen lähes totaalinen puute. Seuraa osastojen välinen Välitila, alaotsikoltaan liejua. Liejun ja välitilan merkiksi sivujen taustaväri muuttuu tumman harmaasta melkein valkoiseen, ja samalla tekstin väri harmaasta ensin valkoiseen ja lopulta takaisin harmaaksi, jotta se erottuisi vaalean harmaasta taustasta. Eräällä sivulla lukee:

Aukeaa tilaa,
muuta tilaa aukeaa,
miten muutenkaan sitä kuvailisi,
miten muutenkaan, aukeaa tilaa, se on selvää.

Passion lisäksi teoksessa vilahtaa muutaman kerran nimi Bach. Niinpä Välitilaa seuraa osasto nimeltä Konsertti, alaotsikoltaan heijastus, bach, ei sittenkään bach. Kuvataan urkujen pauhua, mutta vältetään luonnehtimasta tai määrittelemästä itse musiikkia. Se on tai ei ole Bachin joku passio. Mainitaan Louis Vierne ja Ligeti. Mieleen tulee neljäskin säveltäjä, jonka niukkuuden estetiikkaa koko teos tavallaan noudattaa. John Cage. Sanotaan jotain korostetusti pidättäytymällä puhumasta siitä. Konsertin päätyttyä seuraa tyhjä valkoinen aukeama.