Runouden psykedeliaa

Palaan runoilijoihin Michaux ja Vähänen. Molemmat tunnetaan tajuntaa räjäyttävistä teksteistään ja kuvistaan. Lukijana ja katsojana voin sanoa, että teokset sekä kuvaavat että aiheuttavat näitä tajunnallisia muutoksia. Tätä kaksijakoisuutta kuvaavat myös sanat psykedelia ja psykedeeli, molemmat yhdistelmiä muinaiskreikan sanoista psyche, ’sielu, mieli’ ja delein, ’ilmaista’. Kielen ja mielen tarkkailu jos mikään on runoilijan toimialaa. Minä muuttuu, kieli muuttuu; kieli muuttuu, minä muuttuu -– runouden avulla myös ilman varsinaisia psykedeelejä. Itse suositan Ballaadille kahta lukutapaa. Toinen hidas, pitkä, meditoiva, toinen täynnä ääntä ja vimmaa. Kumpaankin soveltuu myös meditaatiosta tuttu sanskritin sana mantra, joka koostuu juuresta man- eli 'mieli' ja päätteestä -tra eli 'työkalu, instrumentti'. Maailman sijasta kuvailun ja vaikutuksen kohteena on siis tietoisuus ja tajunta. Esimerkiksi erään 1800-luvun lopussa itämailla asuneen britin psykedeelisiä kokemuksia kuvailtiin seuraavasti: "Hän tunsi päässään ajatusten syntymän myrskyn tapaisella nopeudella, tuntien esiin niin suuressa määrin, että hän niitä merkitäkseen luuli tarvitsevansa äärettömän joukon kirjoja." Runouden minimalismi ja maksimalismi samassa paketissa. Esimerkiksi Ballaadin tapauksessa on vaikea sanoa, kummasta on kyse, vai molemmista. Psykedelia suomalaisessa kirjallisuudessa ei ole kovin yleistä, mutta kattaa toki myös muumikirjat. Eräässäkin sarjakuvassa "Niiskuneiti yritti ensin ostaa marihuanaa ja lopulta kaikki muumipeikot nappasivat puoli kiloa [!] LSD:tä vapauttaakseen sisäisen minänsä ja lumoutuivat viikoiksi katsomaan kuuta." Aivan selvästi Arska hurmoksessa!