2

Ensimmäisen osaston nimi on "Lehto". Lehtometsä on tuttu rehevä ja runsaslajinen metsätyyppi, vaikka Suomen metsämaiden pinta-alasta lehtoja on vain noin yksi prosentti. Sattumasta ei kuitenkaan liene kyse, sillä jo ensimmäisen runon kolmannella rivillä viitataan lehtometsien pintamaan eloperäiseen ainekseen:

    kevyesti lipuu tumma vene humuksessa
    yläjuoksulle, suonien päihin

    lienemisen virrantyven
    karikkeesta noussut satama

On siis haluttu olla täsmällisiä. Toisaalta on outoa, että lehdon yhteydessä mainitaan myös vene, virrantyven ja satama. Tai että runossa viitataan kahdesti hautoihin tai hautausmaihin. Ehkä lehtoa tarkastelee biologiasta kiinnostunut runoilija, joka näkee samankaltaisuuksia metsänpeiton ja ihmisluonnon prosesseissa. Lehtometsän kuvaus voidaan suorittaa tieteen tai käytännön ihmiselämästä poimituin termein, mutta yhtä hyvin lehtometsän elävä monimuotoisuus voidaan luonnostella poeettisesti, äänteitä ja rytmiä korostaen:

    hele on madonreikä
    valonoro oksalla

Toisella sivulla kuvaan astuu puhuja eli "minä", joka lapsena kävi usein "tapaamassa luontoa" ja piilotteli "pensaassa pyhältä kansalta" (...) "korvissa taukoamaton latvahäly". Seuraa liuta outoja, persoonallisia luontokokemuksia. Toisesta näkökulmasta voisi puhua myös oudoista, persoonallisista kielikokemuksista:

    Päässä kukkii, tuomipäissään
    kun laskeudun koivikosta kurnuttajien rotkoon

    (...)

    kuriton aurinko riehuu latvustossa
    kimittää runoa, lähes viheltää

    vapauden hilse metsän päällä
    raitis, päihtynyt kevät

Toisaalta ihmekös tuo, jos runoilijaa on valmisteltu tehtäväänsä pienestä pitäen. Metsä esittelee itseään mutta pysyy kiinnostavana vieraana:

    tieto kertyy niin kuin haavikko leviää
    jos lapsi saa kypsyä metsänrajassa