8

Toisen osaston nimi on "En kaipaa merta yhtään". Heti alkuun puhutaan muun muassa seuraavan kaltaisista asioista:

    Jossain käyttäytymisen ulkopuolella
    kuuntelen sanojasi.

Ja heti seuraavalla sivulla:

    "Hän oli niin iloinen ja onnellinen. Hänellä oli se. Joie de jotain."
    Sanot näin. Silmäsi ovat äänekkäät.

Runous on tämmöistä. Se ilmaisee enemmän huojuessaan, olemalla epätarkasti tarkka. Ensimmäisen sitaatin ensimmäinen oudon oloinen rivi valmistaa lukijaa johonkin, mutta toinen täsmällinen rivi ole siitä millään tavoin ennustettavissa. Sanojen merkityksen sijaan tärkeää on niiden kuunteleminen. Yhdessä rivit muodostavat kirkkaan mysteerin. Toisen sitaatin ranskankielinen elämäniloon ja elämänhaluun viittaava fraasi sisältää tietysti sanan vivre, mutta sen näkyviin kirjoittaminen ei olisi välttämättä yhtään parempi kuin sana "jotain". Tämä haparointi vahvistaa jälkimmäisen rivin tehokkuutta. En myöskään usko, että sana "jotain" voisi olla fiktiota, keksittyä. Näin todella "tapahtui", ja arvatenkin sitaatti päätyi runoilijan muistikirjaan juuri tuossa muodossa. Molemmat sitaatit ovat esimerkkejä keinoista, joilla runoilija kutsuu lukijaa täydentämään tekstiä, luomaan sen mielessään.