8

    unikamarintarkat kalevantulet

Ne tästä enää puuttuivat. Toisin sanoen runous valvoo ja näkee puolestamme unta silloinkin kun me itse nukumme.  Johdatuksena toiseksi viimeiseen osastoon toimii tämä:

    vuode on pohjasta auki
    alhaalla häämöttää yöksi jäähtynyt
    vieras metsä

Siinä metsässä on kaikenlaista aistien alaista.

    Eikö vihreä vihmo enää   
    koti on tumma, sateen uni

    oksat raapivat seinää
    sen rakenne on tuntematon

    kaaoksen makuukamari takana
    hiljaisen illan kannattajat

Asioiden kuvaaminen on mahdollista, mutta aina vain tiettyyn rajaan asti. Vähintään niiden rakenne jää tuntemattomaksi. Runoilijan täytyy ryhtyä filosofiksi:

    Hän konttaa pimeään nurkkaan
    kuiskiva äkäinen kirjuri
    tunnustelee rakenteita

    viiva kieltäytyy tulemasta piirretyksi
    hän ei löydä poimua istuakseen
    vaan tasoja

Lauseiden rakenteet ovat enimmäkseen kohdallaan, mutta niiden sisällä tapahtuu kummia:

    Kangaspuista vuotaa jokena yötä

tai

    syypää kuljettaa itkua kämmenkupissa

tai

    hummeri sykkii temppelin paadella

Lopulta runoilijan on taas otettava kantaa omaan rooliinsa ja paikkaansa:

    kaikki vain kuolevat ja pajukko riehuu
    pimeän rajalla kuin filosofia

Loppu eli kaiken loppu on siis käsillä.