5

Runon puhuja (jonka oletan muitta mutkitta teoksen kirjoittajaksi) askartelee siis lasten kanssa joulukoristeita, esimerkiksi enkeleitä. Taitavasti ja tuskin huomaamattomasti käytännöstä siirrytään jälleen syvälliseen pohdintaan. "Enkelin paikka ei ole keittiö", Savela kirjoittaa.

    Enkeli on johtaja ja hänelle onkin paikka avattuna
    siinä viillossa

    ilmenee tummansinisten samettiverhojen
    väistäessä näyttämöä.

Ensinnäkin sanan "joka" puuttuminen kolmannen rivin alusta pakottaa lukemaan rivit useampaan kertaan. Toisaalta enkeli on siis muutakin kuin "joulukoriste", ja kysymys niistä ja niiden olemassaolosta kuitataan liikuttavan suoraan:

    Minulle enkeli on kuitenkin 
   perhonen siinä missä muutkin

    siivekäs toisten joukossa.

Lasten kanssa puuhastellessa ajatus harhautuu vaivatta poeettiseen, kuten vaikkapa Harry Salmenniemen runoista tiedämme. Tavassa, jolla lapset kohtaavat maailman, on jotain opettavaista. Mutta aikuinen ei voi olla ajattelematta myöskään laajempia yhteyksiä. Kirjoittaminen, tanssi, perhoset, enkelit. Tai romantiikka, tunteellisuus, luonnonhurmio, yliluonnollisuus, kuten Savela luettelee. Seuraa hämmentävä ja monitasoinen analyysi ja tunnustus:

    Riittävät vaatimukset:

    luku- ja laulutaito, evenkeliumien teksteissä pitäytyminen.

    Eivät riitä minulle

    Jeesus-boi.

Oh, boy. Tyylien skaala on huima.