9

Viimeisen osaston nimi oli ennustettavissa: "Ja loppu on metsää". Ja siinä runous on kuin onkin pääosassa:

    Joskus päivä on lempeämpi kuin runous
    sirittävä vapaus illansuussa

    varjo astuu ruumiista ulos
    käyskentelee muukalaisten kanssa

    ovia lyödään kiinni, kaiku venyy
    monofonia asettuu polyfoniaksi

    ja arvoitukset ratkeavat
    kymmeniksi pikkuarvoituksiksi

Ja näitä arvoituksiahan riittää, niin Vieraassa metsässä kuin muualla toisten runoudessa. Niihin ei pysty mikään, mutta aina kannattaa yrittää. Vaivan palkaksi voi oppia vaikkapa uuden sanan: kaseikko (metsä), murteellinen koivikko, vesakko (Wikisanakirja).

Viimeinen sana annetaan toki runoilijalle, hänen runousopilleen:

    Muisti on huono unien tulkki
    parempi kuvitella unensa itse

    kirjoittaa se minkä aina halusi lukea
    ja jos vielä löytää oikean lukijan

    on sama mitä kirjoittaa
    tai kirjoittaako enää mitään